Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Eduskunta näytti punaista korttia Yli-Viikarille – Uuden johtajan valinnassa poliittiseen suhmurointiin ei ole varaa

Harri Manskinen

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tytti Yli-Viikari joutuu jättämään paikkansa.

Julkisuuteen tulleiden tietojen ja eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvitysten perusteella muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Tarkastusvaliokunnan mukaan Yli-Viikarin toiminta on merkittävällä tavalla heikentänyt luottamusta VTV:n oman taloudenhoidon asianmukaisuuteen sekä sisäisen valvonnan toimivuuteen ja vahingoittanut viraston julkikuvaa.

Rajuja sanoja virastosta, jonka pitäisi vahtia Suomen valtion taloudenpitoa.

Lisäksi eduskunnan kansliatoimikunnan irtisanomista esittäneessä esityksessä todetaan kaunistelematta, että luottamus Yli-Viikariin on mennyttä.

Erottamisesta päättänyt eduskunta ei asiasta äänestänyt, sillä vastaesityksiä kansliatoimikunnan esitykseen ei tullut. Se oli odotettua.

Eron perusteet ovat selvät, mutta yksi erikoinen piirre julkisuudessa käytyyn keskusteluun liittyy. Harvoin keskeisen valtion viraston henkilökunta asettuu näin voimakkaasti potku-uhan alla ollutta pääjohtajaansa vastaan.

Se kertoo siitä, että valtiontalouden tarkastusvirastossa on pahoja johtamiseen ja työilmapiiriin liittyviä ongelmia.

Siksi olisikin erikoista, jos Tytti Yli-Viikari palaa pakkasessa odottavaan entiseen ylijohtajan virkaansa. Pelkästään henkilöstön näkökulmasta tilanne olisi mahdoton ja myös moraalisesti arveluttavaa potkujen taustalla olevien syiden vuoksi.

Virastolle ryhdytään etsimään pian uutta pääjohtajaa. Samassa yhteydessä pahoja kolhuja saaneen viraston johtamiskulttuuria ja organisaation toiminnan tehostamista on hyvä pohtia.

Uuden johtajan valinnasta päättää eduskunta. Eduskuntakaan ei selviä tapauksesta puhtain käsin, sillä viraston valvontaa on hoidettu lepsusti.

Viraston tulevaisuuden ja julkikuvan kannalta on tärkeää, että poliittinen suhmurointi pidetään johtajavalinnassa mahdollisimman kaukana. Sellaiseen virastolla ei ole varaa.

Kommentoi