Tekstarit | Asiantuntijoiden mukaan koronatilanne todennäköisesti vaikeutuu, karanteenipakko on ainoa mikä toimisi

Kyllä Haminan lippumaailman noloin lippu taitaa liehua Tervasaarella oudossa korkeassa valohärvelissä - ja yötäpäivää.

Onko järkee vai ei? Uusi upea leikkipuisto on valmistunut Sudenkatu 4 ja Sudenkatu 6 sijaitsee vanhustentalo Karhulan koti? Kenelle leikkipuisto?

Hyvä Hamina, kiitos hienosta Pride-liputuksesta!

Pietarista palannut uusavuton jalkapallofani valitti, ettei saanut rajalla ohjeita. Voi voi. Olisiko pitänyt selvittää paluuehdot ennen matkaa ihan itse.

Asiantuntijoiden mukaan koronatilanne todennäköisesti vaikeutuu. Karanteenipakko on ainoa mikä toimisi. Mitä tekevät poliitikot. Lieventävät rajoituksia. Että näin Suomessa.

Kotkalainen kateus on junan tuomien Amerikkaan matkaavien Kotkaan juuttuneiden savolaisten lanseeraama sanonta, jota syntyperäiset rohkeat, rakastavat ja reilut kotkalaiset eivät tunnista.

Kotihoidon hoitajille voimia jaksaa jatkuvaa alimiehitystä. Teette parhaanne. – Mummon omainen

Nyt vihreiden sisäministeri uhittelee kaataa hallituksen mikäli ei tehdä tarpeellisia toimia ilmaston hyväksi. Mutta jos hallitus ei kaadu on vaarana, että Suomi kaatuu.

Kiitos Koks:n osasto 3b koko henkilökunnalle saamastani hyvästä hoidosta. Kiire ja paineet ei potilaalle kostaudu. Voimia ja jaksamista arvokkaaseen työhönne! – 4/2

Äijänniemen uimarantaa etsiviä hapuilee usein Suulisniemen ja Itärannan kylillä kysymässä tietä rannalle, kun ovat kääntyneet Metsäkulman K-kaupan risteyksestä liian aikaisin. Risteyksessähän ei ole mitään opastetaulua uimareille. Tapiontien päälle risteykseen kävisi ryhmitysmerkit, sen verran on alueella suurta vieraspaikkakuntalaista kuorma-autoliikennettä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka