Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Pääkirjoitus: Tervasaaren auto-ongelmaan tulee löytää ratkaisu

Antti-Jussi Larvio

Autoista Haminan Tervasaarella on noussut keskustelunaihe ympyräkaupungissa. Osa alueen yrittäjistä ja myös kaupunkilaisista on ottanut esiin autojen aiheuttaman turvallisuus ja viihtyvyyshaitan Tervasaaren laiturialueella.

Haminan kaupunki on panostanut paljon Tervasaaren laitureiden uudelleen rakentamiseen ja jälki on mitä hienointa. Alueella toimivat ravintolayrittäjät ovat myös olleet aktiivisia kehittämällä omia kiinteistöjään viihtyisiksi ja merellistä ympäristöä hyödyntäviksi.

On ymmärrettävää, että runsas autoilu alueella, joka sijoittuu aivan rantalaiturin kupeeseen ja jolla liikkuvat niin kävelijät kuin pyöräilijätkin, herättää huolta ja närää.

Tervasaaren kaavan toteuduttua laiturialue on rauhoitettu autoliikenteeltä ja autot ohjataan kauempana merestä rakennettavaa uutta katua pitkin nykyisen karavaanialueen kohdalle sijoitettavalle pysäköintialueelle.

Kuten vuodet ovat osoittaneet, Tervasaaren kaavan toteutus vie aikansa eikä tuo aika välttämättä ole kovin lyhyt.

Kaupungin olisikin syytä ryhtyä miettimään väliaikaisratkaisua autojen synnyttämään ongelmaan tai sitten nopeuttaa kaavan toteutusta juuri tuon kyseisen uuden kadun osalta. Tosin silloin nopeutettaisiin myös karavanalueen poistumista Tervasaarelta, joka taas ei palvele matkailua ja paikallisen yrityksen toimintaa. Toisaalta jo aikanaan väliaikaiseksi tarkoitetunkin karavanalueen lopettaminen on joka tapauksessa edessä, kun kaava toteutuu.

Voihan olla, että myös muita keinoja Tervasaaren viihtyvyyden ja turvallisuuden parantamiseksi on olemassa, kunhan niiden pohdintaan riittävästi paneudutaan.

Tervasaaren laiturin uusintaan on käytetty valtavasti euroja, joten voisi uskoa, että upeasta laiturikokonaisuudesta nauttimisen mahdollistavan liikenneratkaisun toteutukseen, vaikkapa väliaikaisena, löytyisi vielä jokunen euro.

Tällä hetkellä Tervasaari ei ole sellainen merellinen alue, jonne on miellyttävä mennä nauttimaan auringosta, ravintolapalveluista ja ulkoilusta. Välillä tunnelma on kuin olisi ison kaupungin pääkadun varrella.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka