Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Muutama ajatus Kotkan kuntavaaliehdokkaille ja äänestäjille

Iso kiitos kaikille, jotka olette ottaneet sydämen asiaksi yhteisten asioiden viisaan hoitamisen.

Työ vaatii paneutumista, perehtymistä, yhteistyökykyä ja yhteisen hyvän puntarointia myös tulevien sukupolvien kannalta. Se vaatii myös kykyä ja halua kuulla erilaisia näkökulmia sekä rohkeutta tehdä kipeitäkin päätöksiä..

Kotkan edesmennyt tiedottaja Antti Nuorivuori jossain haastattelussa sanoi, että tiedottamisen tulisi perustua kolmen A:n politiikkaan. Sen tulee olla Aktiivista, Avointa ja Ajoissa tapahtuvaa.

Tämä on paras ohjenuora, jonka olen tavannut ja jota soisin Kotkassa edelleen noudatettavan. Varsinkin, kun Kotka markkinoi ”osallistavaa” kaupunkikulttuuria!

Tämä on palautunut mieleeni, kun lehdissä on ollut keskusteluja kaupungin käytännöstä metsien hävittämiseen – Aittakorpi, Ristinkallio, Koivula esimerkkeinä.

Luontoarvot ja metsien merkitys suomalaisten terveydelle on kiistaton. Päivitellään mielenterveysongelmien kasvua ja ihmisten uupumista. Kysykää äänestäjät ehdokkailta, miten he suhtautuvat kaupungin metsien tulevaisuuteen.

Tiedottamisen tulisi perustua kolmen A:n politiikkaan.

Vastaus on linjassa sen kanssa, miten he suhtautuvat meidän kaikkien tulevaisuuteen.

Reiluus, Rohkeus, Rakkaus on hyväksytty kaupunkimme tekemisten perustaksi.

Voisimme jokainen kirjoittaa nuo sanat lapulle ja kiinnittää tämän muistutuksen oman jääkaappimme oveen.

Marja Leena Valkeinen, Kotka

Terveyden edistäjä

Terveydenhoitaja

Neljän lapsen äiti

Seitsemän lapsen isoäiti

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka