Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Kymijoki tarvitsee oman matkailumuseon

Pyhtäällä valmistellaan hienoa hanketta erä- ja luontokulttuurimuseon perustamiseksi Kymijoen varteen. Koko maakunta on harvinaisella tavalla tukemassa museosuunnitelmaa. Kilpailevia museopaikkoja on kuitenkin viisi, joten Pyhtäällä olisi hyvä olla takataskussa varasuunnitelma.

Luin jokin aika sitten Ossi Seppovaaran vanhan historiateoksen Suomen ylivoimaisesti tärkeimmästä joesta Kymijoesta, joka ansaitsisi nykyaikaisen matkailumuseon. Mikäli erä- ja luontokulttuurimuseo menee Pyhtäältä sivu suun, voisi suunniteltuihin tiloihin sijoittaa Kymijoki-museon keskuspaikan. Samalla Kymijoen varteen aina mereltä Päijänteelle saakka tulisi luoda paikallisten tukikohtien reitti, joka palvelisi yhtä hyvin autoilijoita, pyöräilijöitä kuin veneilijöitäkin. Uusi Kimolan kanava olisi osa historia- ja matkailureittiä.

Yli 200 kilometriä pitkällä Kymijoella on monta tarinaa. Se on aikojen alussa vaikuttanut vahvasti kalastukseen ja riistanpyyntiin. Sen avulla ovat kehittyneet koko maan teollisuus, kauppa, matkailu, tiede ja taide. Se on ollut myös historiallinen rajajoki, mutta mahtavan valtaväylän arvoa ei oikein ymmärretä. Oma matkailumuseo nostaisi varmasti Kymijoen, maakunnan ja samalla koko maan matkailun arvoa. Reittimatkailu onkin nyt kovasti kasvussa.

Paavo Manninen

toimittaja, Hamina

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka