Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Kotka ja patsaat

Pitkäaikaisen kotkalaisvaikuttaja Antero Anttilan kertoman mukaan Lenin-patsaan lahjoitus Kotkalle 1979 oli kommunistien taitava junailu. Kotkan päättäjät joutuivat ajan hengessä pakkotilanteeseen ja ottamaan patsaan vastaan. Mikä lie ajan henki nyt!

Suomen 6.12.1917 julistaman itsenäisyyden tunnustaminen 31.12.1917 perustui Leninin ajatukseen, että maailmanvallankumouksen myötä itsenäiset valtiot liittyisivät riemumielin bolshevistiseen ihanneyhteisöön. Vapaaehtoista liittymistä kokeiltiin sittemmin virallisesti 1939-40 ns. Terijoen hallituksen nimissä ja epävirallisesti ns. vaaran vuosina 1940-luvun lopulla ja ns. taistolaisuuden merkeissä 1970-luvulla.

Svinhufvudin itsenäisyyssenaatille Leninin hallinnon tunnustaminen oli tietenkin tärkeä. Se varmaan myös helpotti ainakin Ranskan, Ruotsin ja Saksan nopeaa itsenäisyystunnustusta 4.1.1918. Vuoden 1918 tunnustajiin ehti viisitoista maata. Tunnustuksista valtaosa annettiin kuitenkin täysin riippumatta Leninin tunnustuksesta.

Esimerkiksi Englanti aloitti joulukuussa 1918 sotatoimet Neuvosto-Venäjää vastaan. Maa tunnusti Suomen itsenäisyyden 6.5.1919, mutta tuskin vihollis-Leninin innoittamina. Sota jatkui vuoden 1919 loppuun mm Suomen Koivistolta. Neuvostoliiton Englanti tunnusti 1924. Yhdysvallat tunnusti Suomen 7.5.1919 ja Neuvostoliiton vasta 1933.

Stalin oli ennakkoon agitoinut vallankumousta Suomeen ja Lenin oli alkanut tukea sitä heti sen puhjettua Helsingissä 27.1.1918. Tuon saman päivän iltana Suomen laillisen hallituksen joukot aloittivat vapaussodan venäläisten varuskuntien aseriisunnalla Pohjanmaalla. Sittemmin punakapina ja vapaussota sekoittuivat sotatoimitasolla sisällissodaksi.

Leninin hallinto luovutti 1.3.1918 Suomen valtioalueen ja omaisuuden punakapinaa johtaneelle kansanvaltuuskunnalle. Seuraavana yönä aateveljet tekivät keskinäisen rauhansopimuksen. Yöllä 25.4.1918 punakapinajohto pakeni tukialueelleen Neuvosto-Venäjälle. Neuvosto-Venäjä ja Suomi päättivät vapaussotamme Tartossa 14.10.1920.

Pertti Huhtanen, Kotka

Kommentoi