Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukijalta: Kotkaan on saatava drive-in-äänestyspaikka

Moni kaupunki Suomessa on päättänyt tulevissa kuntavaaleissa ottaa drive-in-äänestysmahdollisuuden käyttöön. Näin on tehnyt Kymenlaaksossa ainakin Kouvola. Myös Kymsote, THL ja Suomen hallitus ovat suositelleet sitä vahvasti.

Vihreät ovat ajaneet jo pitkään drive-in-äänestyksen käyttöönottoa yhtenä koronaturvallisuutta edistävänä äänestysvaihtoehtona myös Kotkassa. Kymen Sanomat uutisoi 14.4., että Kotkan kaupunginhallitus oli torpannut Haminan ehdotuksen yhteisestä drive-in-äänestyspaikasta. Kaupunginhallitus ei siitä kuitenkaan ole päättänyt, koska koko esitystä ei ole edes näkynyt esityslistalla.

Haminan ehdotus yhteisestä äänestyspisteestä olisi ollut erinomainen tilaisuus kokeilla uutta yhteistyömallia, ja näin mahdollisesti jopa kohottaa äänestysaktiivisuutta. Tuntematta Haminan esityksen yksityiskohtia olemme pettyneitä siitä, ettei sitä eikä meidän esitystämme ole otettu edes käsittelyyn, toisin kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.

Vielä on aikaa saada Kotkaankin oma drive-in-äänestyspaikka. Siellä voivat käydä niin autoilijat kuin pyöräilijät ja jalankulkijatkin.

Petri Pietiläinen

Vihreiden valtuustoryhmän pj.

Tiina Rosberg

Kotkan seudun Vihreät, pj.

Raimo Oksala

Kymsoten hallituksen jäsen (vihr.)

Kommentoi