Tekstarit: Kotkalaisten nuorten pahoinvointi kasvaa, ilkivalta lisääntyy, nuorisotalot pitää saada auki, samoin nuorten harrastukset ja koulut

Röttelötalo on ollut naapureiden kiusana vuosia. Omistaja ei tee mitään, kakarat heittelevät tavaroita ikkunoista, aita kaatuu jne.

Eipä tarvitse ihmetellä Kotkassa lisääntyvää koronaa, mm. golffarit maskitta ilman turvavälejä. Sama ilmiö kaikkialla. – Tunne vastuusi

Kotkalaisten nuorten pahoinvointi kasvaa, ilkivalta lisääntyy. Nuorisotalot pitää saada auki, samoin nuorten harrastukset ja koulut. Nuorissa on tulevaisuutemme, heistä on pidettävä huolta.

Miksi Kotkassa lukiolaiset eivät pääse lähiopetukseen kun Haminassa ja Virolahdella se onnistuu?

Ukrainan tilannetta ihmetteli taas to a-studiossa ns. asiantuntijat. Kielletty puheenaihe on edelleen EU:n rooli kriisin synnyttäjänä, on syyllistettävä ainoastaan Venäjästä. Kiistämätön totuus on, että v. 2014 EU laajentui itään kaappaamalla ääriainesten avulla Ukrainan Venäjän talousalueesta itselleen ja samalla esti Ukrainaa liittymästä Euraasiaan talousliittoon, josta olisi syntynyt EU:n vakava kilpailija.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka