Pääkirjoitus: Kuntavaalien siirtoa ei lopulta voitu väistää

Timo Laitakari

Päätös kuntavaalien lykkäämisestä kesäkuulle tehtiin viime hetkellä. Ehdokasasettelu olisi päättynyt ensi tiistaina. Myöhäistä päätöstä voi moittia, mutta tuskin siitäkään olisi tullut kiitosta, jos vaalien siirto olisi tehty hyvissä ajoin kuukausia sitten varmuuden vuoksi.

Oikeusministeriössä halua vaalien siirtämiseen on ollut pidempään. Jo kuukausi sitten ministeriön virkamiehet tätä ehdottivat. Puoluesihteerit olivat yksimielisesti siirtoa vastaan. Nyt virkamiesten esitys kelpasi kahdeksalle puolueelle yhdeksästä. Mikä tässä välissä muuttui?

Suurin tekijä on ennuste tautitilanteen nopeasta pahenemisesta. Kun tehokkaasti levittäytyvät virusmuodot ovat nousemassa pääasialliseksi tartuntojen aiheuttajaksi, vaarana on terveydenhuollon ylikuormitus. Myöskään rokotukset eivät ole vielä edenneet kovin pitkälle. Riskit vaalien turvalliselle ja luotettavalle hoidolle kasvoivat liian suuriksi.

Demokratian kannalta vaalien lykkääminen on epäonnistuminen. Aiheellisesti on jo kysytty, miksei oikeusministeriö ole pystynyt vuoden aikana varautumaan siihen, että vaalit saadaan turvallisesti hoidettua.

Muualla maailmassa vaaleja on voitu järjestää koronasta huolimatta. Sitä voi toki kysyä, mikä on ollut hinta. Jos uurnilla käy koronan vuoksi vaikkapa kolmasosa vähemmän äänestäjiä kuin normaalisti, demokratia siinäkin kärsii.

Päätös vaalien siirrosta oli vaikea. Se tehtiin ministeriön esityksestä ja muun muassa THL:n suosituksia kuunnellen. Vaalien siirrolle on hyvät perusteet, vaikka toiseenkin suuntaan olevia perusteita tietysti löytyy.

Suurin riski vaalien siirrossa on luottamuksen rapautuminen. Pitkin matkaa onkin kuultu epäilyjä siitä, että vaalien siirrolla olisi poliittisia motiiveja. Osa tästä kritiikistä on täysin tarkoitushakuista.

Sitä voikin tietysti miettiä, mikä puolue siirrosta hyötyy. Yksi selvä hyötyjä lienee perussuomalaiset, joka pääsee nyt profiloitumaan demokratian puolustamisella, kun vastusti siirtoa. Pääministeripuolueelle päätöksellä voi olla päinvastainen vaikutus, jos usko hallituksen kykyyn koronan hoidossa lähtee laskuun.

Siirry vaalikoneeseen

Kommentoi