Lukijalta: Kymsoten kotihoidon tilanne on selvitettävä – Resurssien puute ja sijaispula täytyy ratkaista

Kymsoten vyyhti purkautui näin: Tuttu taksikuski soitti Pietiläiselle, että hän oli usein hakenut vähissä vaatteissa olevan vanhuksen sairaalalta. Kuski vei kotiin, eikä paikalla ollut omaista tai kotihoitoa. Kymsoten valtuustossa istuva Bruce selvitti asiaa. Paljastui järkyttävää alimiehitystä ja työntekijöiden antamaa kritiikkiä. Tämän kuuli Kymsoten hallituksen jäsen Oksala, joka vie asian hallitukseen. Toivomme muutosta!

Mitä paljastui? Ilmeni kotihoidon huolestuttava tilalle. Henkilökunta sairastaa, eikä tuuraajia ole. Välillä viiden hoitajan vuorossa on kaksi, jotka jakavat työt keskenään miten ehtivät. Harvassa vuorossa on työntekijöitä tarpeeksi. Ei ihme, ettei kotihoito ehdi sairaalasta kotiutuvan vanhuksen luokse.

Kun turvaamme koronapandemiassa kaikkien elämää, meille esitetyt ongelmat vaarantavat vanhusten terveyttä. Esimerkiksi 45 minuutin hoitojakso onkin 15 minuuttia, työntekijän pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, aamun insuliinipiikki päästään antamaan iltapäivällä ja niin edelleen. Tällaista paljastui työvuorolistoista.

Sama näkyy muualla – omaishoito- ja liikuntaryhmiä on vähennetty. Palveluja ja henkilöstöä on vähennetty liikaa kunnissa jo vuosia. Palvelujen siirto ei tilannetta pelastanut. Kymsote tarvitsee omistajiltaan rahaa, että palvelut paranevat, eivätkä heikkene. Ja eduskunta päätti uudesta hoitajamitoituksesta.

Kotihoitoresurssit kuntoon ja sijaispula on ratkaistava! Esimerkiksi ammattiin opiskelevat eivät lähde viikonloppu- tai lomatuuraajiksi, sillä palkkaamisesta vastaa Sarastia, joka maksaa hieman pienempää palkkaa kuin Kymsote. Tämän täytyy muuttua.

Johtamisen ongelmat on ratkaistava. Kymsotessa vallitsee kuuntelemattomuuden kulttuuri. Hoitotiimeissä vetäjät vaihtuvat, eikä tieto ongelmista mene päättäjille. Kukaan ei hallitse kokonaisuuksia. Vain rahallinen tulos merkitsee.

Toivomme valtuustoryhmien nostavan esiin asiat Kymsote-edustajiensa kautta. Tehdään ensin selvitys Kymsoten palveluista ja sen pohjalta parannuksia. Tyhjiä sanoja ei kaivata.

Marianne Bruce (vihr.), Kymsoten valtuutettu

Raimo Oksala (vihr.), Kymsoten hallituksen jäsen

Petri Pietiläinen (vihr.), Kotkan valtuuston ryhmäpuheenjohtaja

Kotka

Kommentoi