Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: Kotkaan vietnamilaisia opiskelijoita tarjonnut konsulttiyhtiö tekee bisnestä suomalaisilla lukioilla

Jokin aika sitten konsulttiyhtiö Finest Future tarjosi Virolahdelle 20 uzbekistanilaista lukio-opiskelijaa pelastamaan Virolahden lukiota. Yhtiö olisi veloittanut Virolahdelta 1000 euroa opiskelijalta vuodessa. Asia meni äänestyksen jälkeen lautakunnassa läpi, mutta torpattiin hallituksessa.

Kotkaan tarjottiin saman konsulttiyhtiön toimesta kahta vietnamilaista lukiolaista. Heistä olisi veloitettu 800 euroa opiskelijalta, mutta muuna maksuna olisi laskutettu 21 000 euroa.

Sopimusta tarkastellessa kiinnittyy huomio siihen, että opiskelijoihin ei ole viitattu ihmisinä tai lapsina. Sopimuksessa lukee tilaaja / toimittaja. Lapsivaikutusten arviointeja ei ole tehty, vaan asiaa on pyöritetty bisnes edellä.

Kauppatavarana on käytetty suomalaista lukiokoulutusta ja lukion valtionosuutta. Konsulttiyritys on keksinyt tavan myydä suomalaista koulutusta kaupungeille niin, että kaupungit voivat maksaa siitä konsulttiyhtiölle.

Kolmannesta maasta tuleva opiskelija ei ole oikeutettu opintotukeen. Hän on Suomessa ollessaankin omien vanhempiensa vastuulla ja ylläpidettävänä. Opetusministeri Jussi Saramon (vas.) sanoja lainaten ”julkisesti rahoitettavaa lukiokoulutusta ei ole tarkoitettu lähtökohtaisesti kohdennettavaksi kolmansien maiden opiskelijoiden organisoituun ja järjestelmälliseen kouluttamiseen”. Olisi perin erikoista, että Kotka kustantaisi konsulttiyhtiön kautta kolmansien maiden oppilaiden lukio-opinnot.

Vietnamista, Uzbekistanista tai mistä tahansa pystyy hakemaan yhteishaussa suomalaisiin lukioihin. Siinä ei tarvita välikätenä vuoden 2020 syyskuussa perustettua konsulttiyritystä.

Kukaan ei edes toistaiseksi tiedä millaisia sopimuksia kyseinen konsulttiyhtiö on lähtömaissa tehnyt ja peritäänkö opiskelijoilta rahaa. Yhtään sopimusta yrityksen kanssa ei ole tehty.

Esitys kaatui elinvoimalautakunnassa äänin 7-5. Suomalainen koulutus ei siis ainakaan Kotkassa ollut myynnissä.

Olli Kekkonen (ps)

kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Kotka