Lukijalta: Presidentin pidettävä Suomi sotien ulkopuolella

Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtiosopimukset on kuitenkin eduskunnan hyväksyttävä 2/3:n enemmistöllä. Semmoinen on esimerkiksi Suomen ja Naton välinen isäntämaasopimus erittäin suurimerkityksisine velvoitteineen käsittäen Suomen antamisen alustaksi hyökkäystoimille mahdollista vihollista vastaan tavanomaisin ja myös ydinkärjillä varustetuin asein Nato-kenraalien johtaessa operaatioita. Suomi olisi heille alisteinen. Useat asiantuntijat ovat tämän sopimuksen sitovuuden todenneet. Sitä on osuvasti nimitetty myös ”antautumissopimukseksi”. Sopimusta ei tuotu eduskuntakäsittelyyn, ei edes suomennettu kansanedustajille. Mielestäni ja myös monen perustuslakia syvemmin tuntevan mielestä kyseessä on korkeimman tason perustuslain rikkomus, jota voi pitää monellakin lailla valtiorikoksena. Sen tähden se olisi jo yleisen edun ja lainkunnioituksen nimissä saatettava poliisiviranomaisten tutkittavaksi ja valtakunnanoikeudessa käsiteltäväksi. Tietenkin tästä ovat osaltaan vastuussa hallitus ja eduskunta, mutta päävastuullisena on pidettävä tasavallan presidenttiä, vaikka sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg presidentin seisoessa vieressä. Presidentti on vastuussa sekä laillisuuden, totuuden että tuottamuksellisuuden näkökulmasta. Se, että kyseessä on presidentti, ei voi olla esteenä laillisuuden ja oikeuden toteutumiselle. Kuten näyttää, istuva presidentti on toiminnallaan tehnyt mahdottomaksi hänen jatkaa tehtävässään. Erityisen tuottamuksellisen tästä tekee se, että Suomi konfliktin sattuessa on varmuudella ennaltaehkäisevän ensi-iskun kohteena. Tulevien vaalien tuloksena meidän on valittava presidentiksi henkilö, joka pystyy pitämään Suomen väistämättä edessä olevan suursodan ulkopuolella. Muut ominaisuudet ovat toissijaisia ja epäolennaisia, kuten ulkoinen olemus. Siispä: Järkiperusteine, ei tunteella tai mainostoimiston propagoinnin uhrina, tosiasioihin tukeutuen. Jouni Lehtonen, Inkeroinen