Aamulenkki heitetty ja aikaa on vielä pikaiseen suihkuun ennen töiden alkua. Hanasta tulee kuitenkin vain kylmää vettä, mitä ihmettä?
Mainos | Kotkan Energian kaukolämpö tavoittaa jo 33 tuhatta kotkalaista, kattaen 65 % kaupungin kotitalouksista. Miellyttävä huonelämpötila sekä lämmin käyttövesi ovat monelle asumisen perusedellytyksiä. Jo pienetkin häiriöt lämpimän veden saannissa vaikuttavat.
Lämmin vesi voi olla poikki joko häiriöstä tai hallitusta katkosta johtuen. Hallittuja katkoja aiheuttavat kaukolämpöverkoston perusparannukset sekä uusien liittymien rakentaminen.
-Uusia liittymiä on tullut rakennettavaksi tänä vuonna todella paljon, Kotkan Energian verkostopäällikkö Kirsi Raippalinna kertoo.
Kirsi työskentelee yhdessä tiiminsä kanssa kotkalaisten varmemman lämpimän veden puolesta. Tiimiin kuuluu Kirsin lisäksi suunnitteluinsinööri, kunnossapitoinsinööri, verkostomestari, tekninen dokumentoija sekä viisi asentajaa.
- Rikkautemme on jokaisen erilainen työkokemus ja tausta. Parhaat ratkaisut luodaankin juuri yhdessä, eri näkökulmat huomioiden.

Suunnitelluilla katkoilla korjataan ja rakennetaan
Kotkansaarella katkoja on ollut viime kuukausina tiuhaan. Vanhaa putkea uusitaan vuosittain yhdestä kahteen kilometriä ja tämän vuotiset perusparannukset keskustassa ovat aiheuttaneet katkoja alueen suurelle määrälle kerrostaloasukkaita. Kaukolämpöverkostoa Kotkan Energialla on kaikkiaan noin 200 kilometriä.
– Vanhimmat putket ovat 60-luvulta, joten tehtävää kyllä riittää, Kirsi toteaa.
Suunnitelmallisella perusparannustyöllä vähennetään merkittävästi yllättäviä putkirikkoja, joiden korjaustöihin menee huomattavasti kauemmin aikaa. Vuotokohdan löytämiseksi lämmin vesi joudutaan usein sulkemaan laajemmalta alueelta. Tarkempi ongelmakohdan paikannus vaatii yleensä myös koemonttujen kaivuuta. Varsinaiset korjaustoimet käynnistyvät vasta paikannuksen jälkeen. Uusi, ehjä putki on paikoillaan vasta tuntien kuluttua.
Suunnitellussa katkossa tilanne on koko ajan hallinnassa, uusi putki on nopeasti vanhan rinnalla odottamassa kytkentää. Lämmin vesi on hallituissa katkoissa poissa huomattavasti lyhyemmän ajan.
– Työt pyritään aloittamaan pääsääntöisesti heti kello 8 aamulla. Yksi työpäivä, yleensä noin 8–12 tuntia vierähtää ennalta suunnitellussa katkossa.
Kaukolämpöverkostossa virtaava kuuma vesi kiertää asiakkaiden lämmönjakokeskuksiin, joissa se lämmittää esimerkiksi kerrostalossa vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän veden sekä käyttöveden tarpeen mukaan.
Kasvaneet energiakustannukset ovat laittaneet monet kotkalaiset pohtimaan lämmitysjärjestelmän vaihtoa toimitusvarmempaan ja edullisempaan kaukolämpöön. Uusia liittymiä rakennetaan tänä vuonna viisinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.
– Ensimmäistä kertaa rakennamme kaukolämpöverkostoa vuoden ympäri, myös talvella, kertoo verkostopäällikkö.
Uutta liittymää rakennettaessa työmaa on usein omakotitaloalueella. Katkon vaikutukset osuvat pienempään määrään asiakkaita kerralla.
– Kun teemme näkyvää työtä asuinalueella, suhtaudutaan lämpökatkoihin pitkämielisemmin. Keskustassa asuva ei välttämättä törmää työmaakaivantoon, joten on hankala tietää, mistä lämpimän veden käyttökatko johtuu.

Tekstiviestillä tieto katkosta ennakkoon
Etukäteen suunnitelluista katkoista pyritään tiedottamaan viikkoa ennen, muutaman tunnin katkoista muutama päivä ennen h-hetkeä.
–Pystymme lähettämään järjestelmästämme tekstiviestin juuri niille asiakkaille, joita tuleva katko koskee.
Aiemmin asentajat juoksivat talolta toiselle tiedotelappuja kiinnittämässä. Asentajia kuitenkin tarvitaan työmaalla varsinaisissa työtehtävissään. Ratkaisuksi tiedonjakoon Kotkan Energia on ottanut käyttöön kaikille avoimen tekstiviestipalvelun. Viestillä tavoitetaan suoraan katkon piirissä oleva asiakas, ja jokainen ehtii valmistautua tilanteeseen.
– Haluamme tehdä työmme mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta katkoaikakin jää lyhyeksi, Kirsi kertoo.
– Yrityskiinteistöissä käymme vielä toistaiseksi pääsisäänkäynnillä viemässä tiedotteen. Resurssimme eivät kuitenkaan riitä varmistamaan, että se tavoittaa kaikki kiinteistön toimijat. Toivon, että mahdollisimman monet asiakkaamme ottavat kätevän tekstiviestipalvelun käyttöönsä.
Hallituista katkoista kerrotaan ennakkoviestillä aina arvioitu päättymisaika. Jos tilanne pitkittyy huomattavasti, asiakkaille lähetetään uusi tekstiviesti.
– Arvioitu aika ei tarkoita, että lämmöt palautuvat sillä sekunnilla, vaan esimerkiksi kerrostalo voi olla linjan viimeinen, joten viivettä voi arvioon hieman tulla, Kirsi muistuttaa.