Ville Matvejeffin kautta oopperajuhlien taiteellisena johtajana jatkettiin vuoteen 2027 saakka 3.6.2022 14:59
Jos kuussa voisi tanssia – Kotkalaiset Viivi ja Ninni Ylönen ovat suunnitelleet Tampereen Gymnaestradaan kenttäohjelman, jonka teemana on unelmien tulevaisuus 31.5.2022 21:31
Pertsa ja Kilu -elokuvan jatko-osaa kuvattiin Pyhtään lentokentällä – Katso kuvat kulissien takaa! 31.5.2022 17:20
Virkamies sekoaa Kyminlinnassa, Haminan Röllimetsässä riehuu moottoripyöräjengi – Etelä-Kymenlaaksossa on pitkästä aikaa runsas teatterikesä 21.5.2022 14:00
Tampsan lavalla Kotkassa tanssitaan koko kesä – "Meillä talkootyö ei ole raatamista, vaan illan aikana voi myös käydä tanssimassa" 11.5.2022 13:08
Pauliina Hukkanen ryhtyi freelanceriksi saadakseen lapsilleen enemmän aikaa – Kiireisimpinä vuosina näyttelijä näki lapsensa vain unten mailla ja viikolle oli kolme eri lastenhoitajaa 10.5.2022 18:00
Onnittelemme | Kotkalaiset lattaritanssijat kävivät kahmimassa mitaleja Tampereella – Yhdessä koreografiassa oli mukana isoja pahvilaatikoita: "Pakko on tehdä jotain sellaista, mitä ei ole ennen tehty" 6.5.2022 16:19 Suosittu Latino Show uhkaa Kotkassakin jo tanssiurheilun perinteitä: "Meillä se vie perinteistä kilpatanssia mennen tullen" – Katso kuvat tanssikoulun kevätnäytöksestä 1.5.2022 17:02
Suosittu Latino Show uhkaa Kotkassakin jo tanssiurheilun perinteitä: "Meillä se vie perinteistä kilpatanssia mennen tullen" – Katso kuvat tanssikoulun kevätnäytöksestä 1.5.2022 17:02
Urho Kuokkanen, 10, on pian elokuvatähti – aikuiset lupautuivat maksamaan lapsinäyttelijöille jokaisesta kirosanasta euron, joten "tuottaja on varmaan yli satasen velkaa" 18.4.2022 10:00
Miehikkälän Purho saa maalaiskomediaa kahden vuoden odotuksen jälkeen – Miehen tuoksu -näytelmän harjoitukset aloitettiin jo syksyllä 2019, mutta koronapandemia viivästytti esityksiä 20.3.2022 15:00
Bastionin kesäteatterissa nähdään tunnettuja näyttelijöitä ja kaaokseksi paisuvat kotijuhlat – Näytelmän ohjaa Mikko Kivinen 18.3.2022 9:57
Kyminlinnan kesäteatteri etsii näyttelijöitä kesän esityksiin casting-tilaisuudessa torstaina – Yleisölle on kesällä tarjolla on rahaa ja sekaannuksia pursuava farssi 16.3.2022 15:32
Kouluikäisenä Hans Stigzelius onnistui pääsemään irti kiusaajansa otteesta – aikuisena näyttelijä ja terapeutti pinnisteli eroon yksin jäämisen traumasta 6.3.2022 7:00
Korona-aikana patoutuneet esiintymishalut purkautuvat lauantaina Kotkassa – Nelosfestari tarjoaa näyttämön kulttuurin harrastajille 1.3.2022 10:36
Harkovalaisten nuorten teatteriryhmä oli Tallinnan laivassa matkalla esiintymään Jyväskylään, kun viestit kotoa kertoivat sodan syttymisestä – nyt he hakevat turvapaikkaa Suomesta 28.2.2022 21:39
Ville Haapasalo, 50, on toteuttanut hullunrohkeita ideoitaan, kuten lähtemisen venäjän kieltä taitamattomana teatteriopintoihin Pietariin – "Turpiin on tullut monestikin" 28.2.2022 6:00
Kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzar saa käräjätuomion perjantaina – syyttäjä vaatinut vähintään 10 vuoden vankeutta 24.2.2022 23:42
Teatteriarvio: Puunukke herää nykymaailmaan – Kotkan kaupunginteatterin Pinokkio on rempseä ja jopa julkea klassikkotulkinta 20.2.2022 18:50
Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka tapasivat yläasteella, kirjoittivat performansseja ja tilasivat alaikäisenä pitsan kylkeen siniset enkelit – Näyttelijät ovat käyttäneet kymenlaaksolaisuutta huumorin lähteenä 19.2.2022 11:00
Rendel-elokuvista tuttu mikkeliläinen Jesse Haaja lopettaa elokuvien teon: "Se oli mulle semmoinen vuori, jolle piti kiivetä" 17.2.2022 10:28
Teatteriarvostelu | Surullisten kohtauksien rapsodia – Kotkan kantaesityksessä on kyllä huumorin hetkiä, mutta värinsä se saa kadotetuista haaveista 13.2.2022 20:48 Kotkalainen Mirka Mylläri kirjoitti tositapahtumiin perustuvan mutta draaman lakeja tottelevan näytelmän — Joskus puhelin soi, juuri kun esityksen piti alkaa teatterissa: äidiltä oli käsi murtunut, ja ambulanssi tuntui viipyvän 6.3.2021 5:06
Kotkalainen Mirka Mylläri kirjoitti tositapahtumiin perustuvan mutta draaman lakeja tottelevan näytelmän — Joskus puhelin soi, juuri kun esityksen piti alkaa teatterissa: äidiltä oli käsi murtunut, ja ambulanssi tuntui viipyvän 6.3.2021 5:06
Kotka tukee elokuvafestivaalia 10 000 eurolla – Dokumentteja ja fiktioelokuvia nähdään toukokuussa Kinopalatsissa ja Vellamossa 13.2.2022 9:00
Kesällä 2022 rakastettu ooppera Aida siirtyy nykyaikaan – Juuri nyt ommellaan Pääskylahdessa vihreitä sotilashaalareita marssikohtaukseen 3.6.2022 15:12
Haminan Raatihuoneen edustalle syntyy tällä viikolla yli neljä metriä korkea Tuu-tikin lumihevonen – Ratsastaa sillä ei saa 8.2.2022 17:52
Kotkan Kaupunginteatteri esittelee kevätkauden ensi-iltanäytelmät – Teatterin katsomoiden paikoista on nyt käytössä puolet 7.2.2022 15:00
Kulttuuriala lähetti mielenilmauksessaan painavaa kritiikkiä päättäjille: "Emme suostu siihen, että meidän alamme laitetaan ensimmäisenä varmuuden vuoksi kiinni" 3.2.2022 18:16
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenilmaus keräsi noin 2 000 Helsinkiin – koronasulkujen haittojen pelätään kestävän vuosia 3.2.2022 16:01
Kinopalatsi aukeaa perjantaina, remontoitu Trio123 sekin ensi viikolla – Ensi-iltoja tulossa nyt ruuhkaksi asti 3.2.2022 12:45
Marko Ahosen tärpit | Kolme naista edustaa harvinaista tyylilajia, iranilaista nykyelokuvaa 2.2.2022 10:00
Halvoista hinnoista tunnettu leffateatteriketju ajettiin alas Suomessa – "Tuntuu ettei meitä enää haluttu" 3.2.2022 15:41
Elokuva- ja tv-näyttelijä Leo Jokela rakasti teatteria, mutta siitä etääntyminen syvensi rappiota, joka johti hänen varhaiseen kuolemaansa 25.1.2022 11:23
Kotkan ja Haminan elokuvateatterit ovat nyt kiinni – Elokuva-ala ihmettelee hiljaisuutta korvauksista 18.1.2022 21:51
Puvullakin kerrotaan tarinaa – Puvustus ei ole Kotkan kaupunginteatterissa pelkästään visuaalinen elementti, vaan sillä luodaan näyttelijälle persoonallisuutta 15.1.2022 14:00
Kotkan kaupunginteatteri peruu esitykset ja tapahtumat tammikuulta – Taustalla uusin kokoontumisrajoitus 12.1.2022 14:12
Leffa-arvio | Tosirakkaus menee harhaan – Annette on äkkiväärä kokemus, josta joko tykkää tai ei 30.12.2021 11:06
Iskelmälaulajan rooli on Hannele Laurin ensimmäinen kunnon elokuvapääosa – 70 on vain numero sulkee Johanna Vuoksenmaan ihmissuhdetrilogian 29.12.2021 12:15
Nyt haetaan täydellistä nautintoa Savonlinnassakin: Ruokateatteri ja mysteeri-illalliset ovat tämän syksyn trendi 21.12.2021 21:30
Jaakko Ryhänen on laulanut lähes 50-vuotisen uransa aikana kaikki keskeiset bassoroolit maailman johtavissa oopperataloissa – "Nykyihminen on painanut pois kuoleman, eikä ajattele sen häntä itseään koskevan" 12.12.2021 12:26
"Unelma oli elettävä silloin, kun se oli mahdollista" – maailman estradeja kiertänyt taikuri Marko Karvo asettui Porvooseen 7.2.2023 17:32
Kaipuu ja sattuma toivat kirjailija-näyttelijäpariskunnan korpeen – Nina Honkasen ja Hannu-Pekka Björkmanin uusioperhe löysi Viitasaarelta paikan, josta ei haluaisi koskaan kiirehtiä pois 11.12.2021 13:34
Kreivitär Mariza tuo romantiikkaa, huumoria ja tunnettuja melodioita Kotkan konserttitalolle – Operetin päärooleissa nähdään Anu Hälvä ja Jyrki Anttila 9.12.2021 19:00