Meksikon korkein oikeus linjasi, että abortin murhaan rinnastava laki on perustuslain vastainen 10.9.2021 3:50
Yhdysvaltain suosituimman podcastin juontaja Joe Rogan kertoo hoitavansa koronaa syömällä hevosille tarkoitettua matolääkettä – lääkeviranomainen on varoittanut aineesta 2.9.2021 14:43
Jouni Tikkasen mukaan EU teki sudesta olkinuken – Susikannan koko on suomalaisten sietokyvyn varassa 30.5.2021 18:00
Miekkahyökkääjä iski päiväkotiin Brasiliassa, kolme lasta ja kaksi aikuista sai surmansa 5.5.2021 9:33
Koskelan raa'an teinisurman tutkintamateriaali kiinnostaa poikkeuksellisen paljon – poliisi saanut jopa 800 tilausta 3.3.2021 10:09
Vantaan Kaivokselassa pienen lapsensa tukehduttanut nainen oli alentuneesti syyntakeinen – kymmenen vuotta vankeutta murhasta 1.3.2021 14:00
Yle Koskelan surmatyöstä: Kuoliko 16-vuotias poika viranomaisten möhlinnän takia? – "Kaikki tukiverkot pettivät sattumoisin samaan aikaan” 12.2.2021 12:02
22-vuotiaalle naiselle vaaditaan elinkautista lapsensa murhasta – syyttäjän mukaan nainen tukehdutti vuoden vanhan lapsensa muovipussilla 10.2.2021 15:07
Yön uutiskooste | Eduskunnassa luvassa rapsakka keskustelu EU:n budjetista, senaatti äänesti Trumpin virkasyyteoikeudenkäynnin olevan peruslain mukainen, Twitter kasvatti rajusti käyttäjämääräänsä 10.2.2021 7:26
22-vuotiasta naista syytetään pienen lapsensa murhasta Vantaalla – käsittely alkaa käräjäoikeudessa 10.2.2021 1:44
Poliisi epäilee, että Oulun perhesurmassa käytettiin lääkeaineita – kahden lapsensa surmasta epäilty äiti työskenteli sairaanhoitajana 2.2.2021 12:41
Suomessa tuli viime vuonna ilmi 91 henkirikosta – määrä kasvoi edellisvuodesta neljänneksellä 19.1.2021 17:24
Ilta-Sanomat: Poliisilla uusi tieto Koskelan henkirikoksesta – uhrin kohtelua saatettiin kuvata jo ennen surmapäivää 31.12.2020 17:53
Käräjäoikeus: Nelikuisen vauvansa tappanut isä oli syyntakeinen, tuomittiin 8,5 vuoden vankeuteen 14.12.2020 18:00
Kolmea murhasta epäiltyä 16-vuotiasta poikaa vaaditaan vangittavaksi Helsingissä – uhri samanikäinen poika 10.12.2020 2:42
Poliisi: Kolmea 16-vuotiasta poikaa epäillään saman ikäisen pojan murhasta Helsingissä 9.12.2020 14:37
Kolmea 16-vuotiasta epäillään Helsingissä samanikäisen pojan murhasta – sivullinen yritti mahdollisesti puuttua tilanteeseen, uhri löytyi vasta 3 päivän kuluttua 9.12.2020 17:03
Poliisi: Alle puolivuotiaan vauvan suuhun teipattiin tutti Helsingissä – huoltajia epäillään törkeästä pahoinpitelystä 25.5.2020 14:41
Vantaan vankilan henkilökuntaa epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta – lapsensa tappanut nainen kuoli tutkintavankeudessa 19.5.2020 11:08
Käräjäoikeus on vanginnut 22-vuotiaan naisen, jota epäillään lapsensa murhasta Vantaan Kaivokselassa 30.4.2020 15:44
Noin kaksivuotias lapsi löytyi kuolleena Vantaalla – poliisi epäilee lapsen äitiä henkirikoksesta 29.4.2020 21:35
Lapsensa surmaamisesta epäilty brittiäiti on kuollut tutkintavankeudessa, kertoo poliisi 6.2.2020 12:51