Kesädekkari

Lue

Arvostelut





Blogit

Hamlet meissä
Dialogi

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Burleskin keinoin vainajan muistoksi

24.11.2009 4:00

Martti Pentti, Antero Marjakangas, Heidi Tapio, Anne Ahtiainen ja Jari Penttilä muistelevat uudessä näytelmässä edesmennyttä ystäväänsä, voimakastahtoista Lahja-naista, joka eläessään oli vaikuttanut tavalla tai toisella kaikkien roolihahmojen elämään.

Teatteri Sarastus hioo kantaesitystä tammikuuksi. Matti Tieaho

KOTKA. Kotkalainen Teatteri Sarastus esittää tammikuussa Antero Marjakankaan käsikirjoittaman näytelmän Arkulla vainaan. Käsikirjoituksen lisäksi Marjakangas ohjaa, näyttelee ja tuottaa.

- Eipä olisi arvannut miten paljon hommaa on, kun tekee itse kaiken, Marjakangas huokaa.

Näytelmän juoni on lyhykäisyydessään seuraava: kuusi henkilöä kokoontuu muistelemaan vainajaa hautajaisissa. Siunaustilaisuuden jälkeen ollaan haudan partaalla ja muistotilaisuudessa.

Jos kuulostaa tutulta, niin selitys on yksinkertainen. Marjakangas osallistui aikanaan käsikirjoittaja Arto Seppälän draamakurssille. Seppälähän tunnetaan jo klassikoksi muovautuneen näytelmän Viisi naista kappelissa käsikirjoittajana.

Kun Marjakangas kysyi kurssilla, että miksi naiset, miksi ei miehiä, niin Seppälä usutti kysyjän tekemään oman versionsa tilanteesta. Kymmenen vuotta asiaa haudottuaan Marjakangas toi käsikirjoituksen Sarastuksen pariin syyskuussa.

Tematiikaltaan kysymys on suvaitsevaisuudesta. Muistotilaisuuden päähenkilö on eläessään ymmärtänyt sekä miehiä että naisia.

- Ihmisen identiteetti on tässä keskeisellä sijalla, ei mikään seksuaalisuus, näytelmässä esiintyvä Heidi Tapio kertoo.

Näytelmän tyylilajia Marjakangas ei suostu tarkemmin määrittelemään, mutta hän löytää näytelmästään muun muassa burleskin piirteitä. Vaikka näyttelijöillä on esityksessä niukasti vaatetusta, mistään seksiparodiasta ei ole kysymys.

- Tämä on burleskia, mutta ei mitään pornoa, Heidi Tapio kertoo.

Antero Marjakangas esiintyy itse näytelmässä muun muassa naispappina.

- Meikäläiseltä tulee esiin oma hahmotelma naispapin asuun, Marjakangas kertoo. Suomessahan pohditaan edelleen, millainen olisi naispapin työasu. Heidi Tapio antaa Marjakankaan suunnitelmalle hyvän arvosanan.

Näytelmässä mukana olevat Heidi Tapio ja Anne Ahtiainen kehuvat Sarastuksen harjoitusten henkeä. Osa joukosta tuntee toisensa jo aikaisemmilta kerroilta, mutta uuttakin verta on saatu joukkoon. Naisten ja Marjakankaan lisäksi lavalla tullaan näkemään Martti Pentti ja Jari Penttilä. Thomas Pryke toimii ääni- ja valomiehenä. Marjo Vainio esittää tanssijana vainajaa.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kymen Sanomat: Burleskin keinoin vainajan muistoksi

Matti Tieaho KOTKA. Kotkalainen Teatteri Sarastus esittää tammikuussa Antero Marjakankaan käsikirjoittaman näytelmän Arkulla vainaan. Käsikirjoituksen lisäksi Marjakangas ohjaa, näyttelee ja tuottaa.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2009/11/24/Burleskin+keinoin+vainajan+muistoksi/200938043053/7

(*) Pakolliset kentät

Matti Tieaho KOTKA. Kotkalainen Teatteri Sarastus esittää tammikuussa Antero Marjakankaan käsikirjoittaman näytelmän Arkulla vainaan. Käsikirjoituksen lisäksi Marjakangas ohjaa, näyttelee ja tuottaa.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2009/11/24/Burleskin+keinoin+vainajan+muistoksi/200938043053/7

" />