Kesädekkari

Lue

Arvostelut





Blogit

Hamlet meissä

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Uusin viesti

Kirjoittajan on oltava nöyrä ja avoin kritiikille

1.8.2007 4:00

Mark Mallon uskoo, että kansainvälistyminen voi olla Särön tie menestykseen. Kuvaaja: Eija Anttila

Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön päätoimittajan Mark Mallonin mielestä runo tai novelli on tekniikkalaji. Journalismi puolestaan on oma lajinsa, johon liika rempseys ja ylimielisyys eivät sovi. Eija Anttila

Kotkalaisen Peilaajan ja porvoolaisen Peilikuvan tuhkasta noussut uusi alueellinen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö hakee yhä linjaansa ja paikkaansa suomalaisella kulttuurikentällä. Särön historia on vielä lyhyt, ensimmäinen numero ilmestyi viime vuoden huhtikuussa, mutta jo tähän mennessä tehtyyn päätoimittaja Mark Mallon on tyytyväinen.

Tyytyväinen hän on ennen kaikkea siihen, että lehden avustajakunta on laaja ja uusia kirjoittajia tulee koko ajan lisää. Materiaalia lehteen tarjotaan niin runsaasti, että toimituskunta voi valita parhaimmat julkaistaviksi.

Alueellisuudesta on joskus vaikea pitää kiinni. Jos esimerkiksi Särön toiminta-alueeseen kuuluvasta Lappeenrannasta on tarjolla huono juttu, mutta Turusta, joka alueeseen ei kuulu, olisi tyrkyllä parempaa kamaa, valitaan Mallonin mukaan mieluummin turkulaista.

- Julkaisukynnyksemme on korkea, mutta ei kuitenkaan niin korkea kuin esimerkiksi Tuli&Savu- tai Nuori Voima -lehdissä, joihin Säröä lähinnä voi verrata.

Särö sanoo etsivänsä nousevia kirjallisia kykyjä Suomen kaakkoisesta neljänneksestä, alueelta jota lehti itse kutsuu "Uudeksi Itämaaksi". Käytännössä lehti syntyy pitkälti Porvoo-Kotka-akselilla, mutta agentteja, jotka kärkkyvät uusia lupauksia on ympäri uutta itämaata aina Joensuuta myöten.

Särön toimitus on Porvoossa Taidetehtaan tiloissa, myös toimituskunta on porvoolainen. Lehteä julkaisevan Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry:n puheenjohtaja on puolestaan kotkalainen kirjallisuuden läänintaiteilija Petri Pietiläinen.

Särön tarmokkaiden kätilöiden Mallonin ja Pietiläisen keskeisenä ajatuksena Säröä synnytettäessä oli pedagogisuus, uusien kirjoittajien kouluttaminen.

- Särön tehtävänä on toimia kanavana ammattilaisten ja harrastajien välillä, loiventaa kynnystä harrastamisesta ammattilaisuuteen.

- Jonkinlaisena missiona on, että kirjoittajat, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa teosta, saisivat tekstejään julki Särössä, runoja ja novelleja.

Reilu vuosi Särön ensimmäisestä numerosta on vielä liian lyhyt aika, jotta kukaan Särössä esiintynyt viittä vaille kirjailija olisi ehtinyt oikeaksi kirjailijaksi. Mark Mallon uumoilee, että kauan siihen ei kuitenkaan mene. Hänen mielestään muutama potentiaalinen kirjailija Särön sivuilla on jo nähty kuten sipoolainen Tiina Raevaara, joka "varmasti pian julkaisee jotakin".

Toki myös keskustelun herättäminen kuuluu Särön toimintaideologiaan.

- Mutta nykypäivän Suomessa on vaikea olla anarkistinen. Eikö ole enää, mitä vastaan taistella? Yksilökeskeinen ajattelu on vallalla.

Säröön kirjoittavien ikäjakauma on laaja, 25 vuodesta 70:een, ja usealle esiintyminen Särössä on ensimmäinen julkinen ylipäänsä.

Särössä julkaistaan sekä taiteellisia että journalistisia tekstejä.

Mark Mallonin mielestä artikkeleita kirjoittavia vaivaa usein jonkinlainen ylimielisyys: usein kirjoitetaan ikään kuin liian rempseästi ja unohdetaan kaikki journalismin säännöt.

Mallon muistuttaa, että Särö on lehti ja lehtikirjoittaminen on selkeästi oma lajinsa. Juttujen pitää olla helposti lähestyttäviä ja mielenkiintoisia, eikä siihen pelkkä älyllisyys riitä.

Taiteellisessa kirjoittamisessa laatu perustuu Mallonin mielestä 99-prosenttisesti tekniikkaan. Kirjoittajan on löydettävä ajattelemisen ja tuntemisen lainalaisuudet.

- Kun ihminen kirjoittaa runoja tai tarinoita, hänellä on helposti sellainen käsitys, että näin kuuluu kirjoittaa. Jokin sisäinen auktoriteetti sanoo niin. Sen auktoriteetin tuhoaminen on ensimmäinen juttu.

Mallon puhuu lukemisen suuresta merkityksestä kirjoittajalle ja siitä, että pitää olla nöyrä ja avoin kritiikille. Hän sanoo huomanneensa, että vähän lukeneitten ja kirjoittaneitten kirjoittajien tekstit ovat yllättävän samankaltaisia.

Säröllä on tällä hetkellä noin 250 vakituista tilaajaa. Lisäksi 1000-kappaleen painosta on irtonumeromyynnissä.

Lehti painetaan nykyisin Virossa, AS Pakett -painotalossa. Mark Mallon kehuu virolaista kumppania edullisuudesta ja erinomaisesta laadusta.

- Lehti on ommeltu ja nuutattu, joten se avautuu hyvin ja on erittäin kestävä.

Lehden parempaa markkinointia Särön toimituksessa mietitään enemmän syyskuussa ilmestyvän suuren myytti- ja muistinumeron yhteydessä. Lehden levikin selkeä kasvattaminen on tavoitteena.

Mark Mallon uskoo, että lehden uudistamisella tavoitetaan jatkossa entistä useampi lukija. Särön uudistumispyrkimykset liittyvät lähinnä kansainvälistymiseen, agenttiverkoston laajentamiseen Suomen rajojen ulkopuolelle.

Agenttien tehtävänä olisi sekä seurata ulkomaisten lehtien kirjoittelua ja raportoida siitä sekä hankkia myös ensikäden tietoa muiden maiden kulttuuritapahtumista. Pelkkänä harrastajakirjoittajien lehtenä oleminen ei Mallonin mielestä riitä.

Pieni lehti pyörii pienellä rahalla. Särön tulot koostuvat osaksi tilausmaksuista ja irtonumeromyynnistä, mutta enimmäkseen ilmoitusmyynnistä. Ilmoitusten tuotolla on pystytty hoitamaan painolasku. Ilmoitustulot tarkoittavat myös sitä, että valtion pienlehtituki jää helposti saamatta kuten kävi tänä vuonna.

Pieniä avustuksia Särö on saanut muun muassa Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta ja valtion kirjallisuustoimikunnalta.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kymen Sanomat: Kirjoittajan on oltava nöyrä ja avoin kritiikille

Eija Anttila Kotkalaisen Peilaajan ja porvoolaisen Peilikuvan tuhkasta noussut uusi alueellinen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö hakee yhä linjaansa ja paikkaansa suomalaisella kulttuurikentällä. Särön historia on vielä lyhyt, ensimmäinen numero ilmestyi viime vuoden huhtikuussa, mutta jo tähän mennessä tehtyyn päätoimittaja Mark Mallon on tyytyväinen.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2007/08/01/Kirjoittajan+on+oltava++n%C3%B6yr%C3%A4+ja+avoin+kritiikille/200733828116/7

(*) Pakolliset kentät

Eija Anttila Kotkalaisen Peilaajan ja porvoolaisen Peilikuvan tuhkasta noussut uusi alueellinen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö hakee yhä linjaansa ja paikkaansa suomalaisella kulttuurikentällä. Särön historia on vielä lyhyt, ensimmäinen numero ilmestyi viime vuoden huhtikuussa, mutta jo tähän mennessä tehtyyn päätoimittaja Mark Mallon on tyytyväinen.

Lue koko uutinen:
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2007/08/01/Kirjoittajan+on+oltava++n%C3%B6yr%C3%A4+ja+avoin+kritiikille/200733828116/7

" />