Pakinat

Pidä kromiteipit suorana

Arskan päiväkirjastaLoppiaisaattona kävin hetken oikusta elämäni ensimmäisillä autokaupoilla. Ajokortti minulla on ollut jo vuosikymmeniä, muttei koskaan omaa autoa. Lisäpontta auton ostoon tuli, kun sain UKK-kävelytestissä surkeista surkeimman kuntolukeman, vaikka olen hyötyliikkunut kävellen ja pyöräillen koko elämäni ajan. Nyt pannaan elämä risaiseksi!

Ensimmäinen automyyjä oli verkkaisen mukava vanhempi herrasmies. Ihastuin paitsi hänen tapaansa vaikuttaa luotettavalta myös viiden ja puolen tonnin vaihdokkiin. Pellit näyttivät siisteiltä kaksitoistavuotiaaksi, ja koeajossa peli tuntui vakaalta. Myyjä kertoi, että hän oli myynyt ajokin uutena ja sitten taas parin vuoden päästä toiselle omistajalle, molemmat säntillisiä eläkeläisiä ja konemiehiä. Onkohan tämä se tarina, joka valitaan kerrottavaksi eka kertaa autoa shoppailemassa olevalle tekniikka-blondille?

”Tämä otetaan”, hihkuin. Kaupoissa neuvova kotihengenmieheni toppuutteli yllättäen, vaikka olimme saaneet mielestäni hyvän tarjouksen. Kun kerroimme menevämme kahville miettimään asiaa, käteemme tupsahti pullakahvilipuke. Ei ole turhaan myyntikoulutuksia käyty.

Kupposen ääressä päätimme tarvitsevamme puhelinkonsultaatioapua. Molempien (asiantuntija)veljet toisistaan tietämättä tyrmäsivät hintapyynnön. Korkeintaan kolmetonnia, tuomio kuului. Minua säälitti kohtelias herrasmiesmyyjä - enhän voisi kohdella häntä näin julmasti! Kerroin pikkuveljelleni liikuttavan tarinan kahdesta luotettavasta aiemmasta omistajasta, johon varsinaissuomalainen totesi, että Loimaan automyyjien vastaava liturgia uskottelee aikaisemman omistajan olleen pappi Ypäjältä.

Kuulimme kauhujuttuja kaverien kavereista, joilla juuri ko. automerkki oli hajonnut käsiin tämän tästä. Ketä tässä oikein uskoisi? Jäimme harkitsemaan kauppaa, koska hintaa ei ihan veljien lukemiin tingitty.

Toiseen liikkeeseen tiemme siis vei. Myyntitykiksi valikoitui todellinen moottoriturpa, joka reteästi hellitteli vaihtoautoja nimikkeillä kottero ja koppa. Hmmmm. Toisaalta hänen loppulauseensa tarjouskirjeessä oli ”kohteliaimmin

”

, mikä teki syvän vaikutuksen äikänopeen. Tuon fraasin otan heti käyttöön opetustarkoituksessa.

Vauhti oli nuorella myyntimiehellä kova, kun taas me aloimme ravinnon puutteessa hiipua. Surimme jaksamattomuuttamme koeajoon, mutta hän täräytti, että teillähän on aikaa monta vuotta koeajaa, kun nyt heti teette kaupat. Kahvia ei tarjottu, pullasta puhumattakaan, mutta lupasipa poika olla loppiaisenakin töissä. Voi voi, ettei nyt vain myisi itseään piippuun.

Hän piti meille oikein napakan luennon siitä, miten tärkeää on auton väri ja että sitä ei ollenkaan pidä halveksua naisellisena ostovaikuttimena. Kotiin lähtevää työtoveriaan hän evästi syvällä elämänviisaudella ”pidä kromiteipit suorana.”

Paljon siis opimme näiltä nykyajan tietäjiltä, kun seurasimme autoliikkeiden kirkkaita tähtösiä itäisillä mailla. Näimme astroja ja vestroja, primeraa ja sekunderaa. Häikäistyimme vilkuilemaan jopa tuliterien hybridien suuntaan. Voi, miten edullisesti saisi autolainan: lyhentää pitäisi vain neljäsataa euroa kuussa.

Lopulta ymmärsimme, ettei kannata kuunnella liikaa vääriä profeettoja tai joutuu iskelmää mukaillen hoilaamaan ”eksynyt oon automerkkiviidakkoon”. Jope Ruonansuun sketsihahmo, Suomen luotettavin automyyjä Seppo Kalevi toteaa, että asiaan pitää ottaa sopivasti distanssia. Niin muodoin mietimme sijoitusta tulevaisuuteen ainakin pyhien yli.

Seuraavaan autoshoppailuun aion kyllä valmistautua. Pesen hiukset, meikkaan, otan lompakon ajokortteineen mukaan ja panen päälleni turkin lisäksi tissiliivit.

ARJA HÄMÄLÄINEN

Kirjoittaja on Alastarolta Kotkaan loikannut äikänope.