Kaikkien maakuntakalaa äänestäneiden kesken arvotaan heti vuoden 2008 alussa palkintoja.
Pääpalkinto on 200 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan.
Lisäksi jaossa on muita kirjapalkintoja, kala-pelikortteja ja viisi perhelippua Kotka Maretariumiin.
Julkistamme palkitut vuoden 2008 alussa Kymen Sanomissa, Kouvolan Sanomissa ja näillä verkkosivuilla.
”Alkoi jo ollakin aika valita maakuntakala”
Maakuntakala-äänestyksen yhteydessä arvottu lahjakortti päätyi kotkalaisen kalamiehen taskuun.
Tero Malinen
KOTKA. Kaikkien maakuntakalakilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin useita palkintoja. Parhaiten arpaonni suosi kotkalaista Ilkka Mikkolaa, joka palkittiin 200 euron arvoisella Suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla. Mikkola täytti äänestyslipukkeen lokakuussa Kotkan kalamarkkinoilla. Hän valitsi tarjolla olleista ehdokkaista ankeriaan.
– Ei siihen ollut sen kummempaa syytä, muut vaihtoehdot eivät oikein sattuneet silmään, hän sanoo.
Mikkola ei itse tunnustaudu kilpailun voittaneen kilohailin ystäväksi, sillä sitä hän ei tule syöneeksi saati kalastaneeksi.
– Ihan oikea valinta se silti on, jos sitä on suurin osa äänestänyt, hän sanoo.
Kilohailin sijaan Mikkola on pyytänyt erityisesti kuhaa sekä ahventa, ja välillä lohtakin.
– Sanotaanko näin, että kesäloman aikana vietän lähemmäs kymmenen tuntia päivässä veneessä. Se on ainoa juttu, mitä tulee silloin tehtyä, hän kertoo.
Mikkola arvelee, että moni äänestykseen osallistuneista olisi valinnut toisin, jos tarjolla olisi ollut muiden maakuntien jo käyttöönsä varaamia kaloja.
– Tutut ja suositut kalalajit on melkein kaikki varattu. Tuskin kilohaili olisi voittanut, jos valinta olisi ollut vapaa, hän pohtii.
Mikkola on kuitenkin sitä mieltä, että äänestys oli syytä järjestää.
– Alkoi jo ollakin aika valita jonkunlainen maakuntakala myös Kymenlaaksolle, hän toteaa.
Arvonnassa voittaneet
Pääpalkinto: Ilkka Mikkonen, Kotka
Kirjapalkinto: Matti Ahoste, Kotka, Aulis Puskala, Elimäki, Jyrki Lappi, Anjalankoski, Mikko Forsell, Hamina, Merja Villikka, Hamina
Perhelippu Maretariumiin: Mia Horppu, Voikkaa, Marianne Valli, Hamina, Iiris Salonen, Kotka, Irja Kiviharju, Miehikkälä, Kalle Korjus, Kotka
Kala-pelikortit: Ritva Wecksten, Kotka, Eila Luoma, Hamina, Aarne Nurminen, Kuusankoski, Noora Karhu, Valkeala, Arto Rajala, Hamina
ONNEA VOITTAJILLE!