Tervon finaali päättyi alkukierroksiin — Koskinen paras suomalainen

15.7.2017 23:03

Karhulan Katajaisten moukarinheittäjä Krista Tervon urakka alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Puolan Bydgoszczissa päättyi finaalin alkukierroksiin. Tervo heitti parhaan heittonsa ensimmäisellään. Heitto kantoi 63,97. Tervo jäi kauden parhaastaan yli neljä metriä. Lopullinen sijoitus kisassa oli yhdeksäs. Hän oli ensimmäinen, joka ei päässyt mukaan kolmelle viimeiselle heittokierrokselle.

Finaali oli 19-vuotiaalle heittäjälupaukselle pettymys, sillä Tervo voitti perjantaina käydyn karsintakilpailun. Karsinnassa moukari lensi tulokseen 67,98.

Suomen toinen moukariedustaja Suvi Koskinen oli finaalin kahdeksas.

— Kisan lämmittelyssä satoi vettä ja se jatkui vielä minun ensimmäisen heitoni aikana. Sain ensimmäisellä aika rennon heiton. Itse tykkäsin, kun sade liukasti ringin, Koskinen sanoi SUL:n tiedotteessa.

EM-kultaa heitti Ukrainan Alina Shamotina. Ukrainalaisen voittotulos oli 67,46.