Seppo Eerolalle

Seppo Eerola pohti (KySa 18.1) perustuuko käsitykseni, jonka mukaan jäniskanta kestää viihdetappajien harrastaman vuotuisen verotuksen, tietoon. Kysymys on hyvä, mutta on vähintään omituista, että sen esittää tähän lahtaukseen itse osallistuva taho. Metsästäjien omissa eettisissä ohjeissa sanotaan, että kaiken metsästyksen tulee olla kestävällä pohjalla. Jos metsästäjien pitää jäniskannan kestävyyttä "kyliltä" kysellä, olisi jänisten lahtaaminen välittömästi keskeytettävä, kunnes asiasta saadaan varmuus.

Käsitykseni suden salametsästyksestä eivät ole alunperin omiani, vaan perustuvat alan tutkijoiden uskottavasti perusteltuihin näkemyksiin. Jos Sepolla on esittää joitakin muita tutkittuun tietoon perustuvia näkemyksiä, niin niistä sopisi minusta kertoa julkisuuteen. Toistaiseksi sellaisia ei ole kukaan esittänyt.

Vertaus ajokorttiin ja rattijuoppoihin ontui molemmilla jaloilla. Ensinnäkään kaikilla kiinni jääneillä rattijuopoilla ei ole ollut voimassa olevaa metsästyskorttia, kuten kaikilla kiinni jääneillä salametsästäjillä on ollut metsästyskortti. Olennaisempaa kuitenkin on, että kunnollisten autoilijoiden enemmistöllä ei ole käytännössä mahdollisuutta laittaa rattijuoppoja kuriin, vaikka voimakas yhteinen tahto siihen olisi olemassa. Kunnollisilla metsästäjillä sen sijaa olisi käytännössä mahdollisuus laittaa salametsästäjät kuriin, jos heitä vain olisi metsästäjistä enemmistö. Ei valitettavasti ole.

Viimeistään Pöytyällä nähdyn tragikoomisen sudentappofarssin jälkeen pitäisi ymmärtää, että viihdetappajat tulee pitää kokonaan erossa susikannan hoidosta. Riippumatta siitä, toimivatko nämä 130 viihdetappokiiman sokaisemaa "urhoa" harkitun rikollisesti, vai tyrivätkö täydellisesti silkaa osaamattomuuttaan, johtopäätös pitäisi minusta olla sama.

Susi tulisi siirtää MMM:n alaisuudesta YM:n alaisuuteen ja ongelmayksilöiden poisto oikeiden miesten hoidettavaksi. RKTL:n henkilökunnasta löytyy ihmisiä, jotka ottavat suden muutaman hengen voimin kiinni tarvittaessa vaikka elävänä. Yli sadan miehen huutoäänestyksellä toimivia ja käytännössä täysin hallitsemattomia pyssyporukoita ei näihin hommiin tulisi päästä.

Pekka Raukko20.1. 8:57

x

Haluatko ilmoittaa asiattoman viestin?

Jätä sähköpostiosoitteesi jos haluat saada kuittausviestin ilmoituksestasi.

Sähköpostiosoitteesi:

Viesti moderoijille:

Kirjoita kommentti

Viesti:
Nimi:
Bottivarmistus: paljonko on 6 + 9? 
  Esikatsele