Minua vaivaavat hellat ja ulko-ovet. Aamulla töihin lähtiessä olen monta kertaa tullut vielä autosta takaisin kotiin tarkistamaan, että onhan hella varmasti pois päältä, vaikka en olisi sitä aamulla käyttänytkään. Samalla tarkistan, onko ulko-ovi varmasti lukossa...

Aina kun lähdemme ajamaan esim. kesämökille ja ollaan päästy sellaisen matkan päähän kotoä, ettei takaisin viitsisi kääntyä, sanoo vaimo: Laitoinkohan varmasti sen hellan pois päältä? Nauti siinä sitten mökkimatkasta odottaessasi palolaitoksen yhteydenottoa.

Usein tarkastan laitoinko ovet lukkoon tai jäikö jokin palovaaran aiheuttava laite päälle. Mitä enemmin asiaa pohtii sen epäilevämmäksi tulee ja on pakko lähteä tarkastamaan asia. Vaikka yleensä kaikki on ollutkin kunnossa, silti asia ei jätä rauhaan, jos alkaa epäilemään esim. kesken työpäivän.

Joskus jopa pysähtynyt kesken työmatkan ja ajanut takaisin kotiin useita kilometrejä tarkistamaan, että jäikö liesi tai kahvinkeitin päälle.

ei stressaa sitä varten on kotivakuutus jos jotain käy ja toisaalta varkaus antaa vain hyvän syyn laittaa kerralla sisustuksen uusiksi. 

Toki itse olenkin sen verran onnellisessa asemassa, että luin itseni nykyajan "höpöhöpö" ammattiin jossa palkat työhön nähden ovat naurettavan suuria ja tulen toimeen paremmin kuin edes ansaitsisin tulla.

Hella ja silitysrauta ovat sellaisia, jotka tsekkaan - ihan paloturvallisuuden vuoksi. Minkäänlaisen pakko-oireen tasolle varmistamiseni ei kuitenkaan yllä. Televisiosta on joskus tullut aika rajujakin kertomuksia pahasti oireilevista ihmisistä. Heitä käy sääliksi. Pesuvimma tai sulkemis-aukomispakko tekee elämän taatusti aika raskaaksi.

Yleensä tulee tahdistettua askeleet niin ettei tarvitse kiveyksen reunan päälle astua. Jos joskus tulee vahingossa niin tehtyä, niin toisellakin jalalla on astuttava samalla tavalla reunan päälle. Yleensäkin tulee varmisteltua, että kaikki on symmetrisesti. Vähän sama kun parittomat määrät häiritsee kun taas parilliset (ja erityisesti neljällä jaolliset) määrät on mieltä rauhoittavampia.

Pidän aina metrossa hanskoja kädessä jos se on vain mahdollista. Saastaisuus julkisissa kulkuneuvoissa kuvottaa. Tuskin sentään on pakkomielteistä :)

Useimmiten en pysty astumaan asfaltilla oleviin pikiviiruihin. Tai siis astun kyllä jos on muitakin näkemässä mut yksin koitan hyppiä niiden yli ja joskus kun niitä on oikein paljon niin voi kävely näyttää aika hölmöltä. On näitä muitakin vastaavia juttuja. 

Kun lähden kotoa tai töistä, minun täytyy aina tarkistaa pariin kertaan, että puhelin ja avaimet ovat mukana. Nykyään pidänkin niitä aina pöydällä, josta otan ne viimeisenä taskuuni ennen kuin suljen oven.

Miä aloin jo pelätä että mulla on joku mielenhäiriö. Ennen ku käyn nukkumaan,saatan nousta sängystä jonkun 5kertaa tarkistamaan et ovi on lukossa. Sit tietty hella,ja jääkaappi. Ja joskus myös suihkun hanatkin pitää katsoa. Ja sit periteinen, "sulje ovi ja sit tarkasta onko avaimet mukana" :DD Nii,ja tietty herätyskellokin pitää tarkistaa ainakin 4 kertaa. :DD