Artikkelit joissa on tagi ‘2013’

MM-kisoihin

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus on juhlittu ja suunnistajien festarit tai mökkijussit vietettiin MM-katsastusten merkeissä siellä kuuluisalla susirajalla. Ensin aattona keskimatkan näyttämö sijaitsi lähellä Juukaa ja sunnuntaina pitkää matkaa katsastettiin Ilomantsin Petronkankaalla. Jos joku luulee Joensuun sijaitsevan kaukana itärajalla niin kannattaa käydä tutustumassa, aika pitkään saa vielä ajella itään pitkin hiekkateitä järvien kirjomissa metsissä eikä rajalla olla vieläkään. Eli suomeksi sanottuna: takana juhannuksen keskikesän henkeen upeasti sopiva viikonloppu Kolin lähistöllä luonnon, rauhan ja aurinkoisen sään keskellä.

Alkukausi on ollut vaikea, vaikka kisailu alkoikin esimerkiksi juoksija Niclas Sandellsin kanssa samaan aikaan. Huhtikuun alussa reisiluun yläpäästä löytyi edelliskevään tapaan samasta paikasta alkava rasitusmurtuma ja juoksutauon jälkeen taiteilu on jatkunut edelleen. Toisaalta monipuolista harjoittelua on kertynyt reilusti syyskuun lopusta asti eli kunhan ne pohjat saa ja ehtii käännettyä juoksuun…

Perjantain keskimatka muodostui katastrofiksi. Kisa lähti hyvin käyntiin, mutta kahden ison virheen myötä tiesin hyvän MM-näytön jääneen johonkin Tahkovaaran rinteen kivenkoloon ja loppumatkalla ajatukset olivat jo jossain aivan muualla. Kisa oli kyllä upea. Vaativa maasto ja mahdollisimman vaikeita rastipisteitä. Suomalaisten katsastajien seurana olleet satakunta ulkomaalaista MM-kisoihin harjoittelijaa saivat varmasti vastinetta koko rahalla. Jotenkin erityisen hienoa tavata tuttu australialainen suunnistaja hiekkatien reunalla keskellä suomalaista korpea. Ei ollut treeneissä näkynyt karhuja, mutta sitä enemmän loputtomia hiekkateitä ja sinisiä järviä.

Lauantaina saikin miettiä syntyjä syviä, kävellä kansallismaisemissa Kolilla, uida ja tankata ennen sunnuntain pitkän matkan katsastusta. Olo kisassa oli turhan raskas ja väsynyt, mutta vauhdikas ja vaativa maasto kovasti mieleinen. Rasti kerrallaan, rennosti vauhti säilyttäen alusta loppuun, toteutui kohtuullisesti ja tuloksena toinen sija. Selkä seinää vasten viimeisessä näyttöpaikassa ja kisalippu MM-Vuokattiin irtosi! MM-kisaohjelmaani oli joukkueen maksimikoon takia mahdollista saada pitkän matkan lisäksi myös keskimatka, mutta valmennusjohto työnsi käteen paikan viestijoukkueessa levänneenä.

Kaksi viikkoa aikaa ensimmäiseen MM-starttiin. Siinä ehtii päästä parin viime viikon harjoitusväsymyksestä, huoltaa kroppaa  ja mieltä tuleviin haasteisiin. Jalkakaan ei tunnu enää vaivaavan eli selvitellään terveystilannetta uudestaan muutaman viikon päästä. Vuokattiin on luvassa hieno MM-viikko. Toivottavasti myös sää suosii ja paikalla on valtavasti tuttuja ja kunnon urheilujuhla. Kotikisat kerran uralla ovat ainutlaatuinen juttu! Talven lenkeillä mielessä on soinut MM-kisojen avajaisissa esiintyvän Jukka Pojan biisi ”Älä tyri nyt” ja kovaa mennessä korvaan on kuiskaillut Kaija Koo: ”Anna mennä” (Kaunis rietas onnellinen). Ei ole mitään hävittävää, vain hyvillä suorituksilla voitettavaa.