Kuukausiarkisto lokakuu, 2015

Ohi on

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kauden 2015 reissut on reissattu. Sotilaiden maailmankisat Etelä-Koreassa olivat hieno kokemus, harvoin pääsee vastaavia suurkisoja kokemaan, mutta omat kilpailut olisivat saaneet sujua paremmin. Taas kerran tämän kauden osalta. Kaikki sujui hyvin toukokuun puoliväliin, mutta sen jälkeen on tökkinyt.

Lennolla Etelä-Koreaan kipeytyi kurkku, mikä perinteisesti parin päivän jälkeen vaihtui nuhaksi. Kisat olivat hyvin fyysiset ja kun terveys ei ollut kohdillaan, oli kisaaminen ensi askeleista omaa väsymystä vastaan taistelua. Onneksi sentään viestiavaus sujui hyvin ja muiden ei tarvinnut kärsiä heikosta vireestäni. Ennakko-odotuksiin nähden kisaradat olivat oikein onnistuneet ja pelätyissä piikkipusikoissa ei tarvinnut ryskiä itseään verille liian paljoa.

Suunnistuksessa kilpailumatkat mitataan linnuntietä rastilta rastille ja maastosta riippuen matkan pituus arvioidaan sopimaan haluttuun loppuaikaan. Noususumma mitataan arvioidulta optimireitiltä ja sääntöjen mukaan se saa olla 4% radan pituudesta. Optimireitti on toki ratamestarin näkemys ja joskus sopivilla valinnoilla noususumma saadaan tarvittaessa pienemmäksi. Vähän kuten hiihdossa puhallellaan mittariin kovilla pakkasilla.

Etelä-Korean kisaradoilla mäkeä riitti. Keskimatka ei ollut kuin 4,1 kilometriä 250 metrin nousuilla. Kun vielä lähtö oli 100m maalia korkeammalla ja lopussa tultiin kilometrin verran tasamaata, niin kyllähän siinä jyrkkää penkkaa riitti. Nousuprosentit paukkuivat moneen kertaan, mutta eipä se mikään iso rike ollut. Lähinnä säännöllä haetaan kisoihin juostavuutta ja nyt se toteutui ihan kelvollisesti. Alamäet ovat aina lihaksille rankempi suoritus, vielä kun maassa on kaikenlaista risua ja köynnöstä niin joutuu jarruttelemaan alaspäin pudotellessa. Kummasti liiallinen kropan hapotus siirtyy myös korvien väliin, mikä näkyi myös virheinä kovin turhissa paikoissa.

Pitkällä matkalla (8,9 kilometriä, nousua 630 metriä) suoraan ”linnuntietä” ei menty juuri yhdelläkään välillä, vaan aina oli tarjolla nopeampaa kiertoa. Jyrkät rinteet ja tiheät piikkipusikot mahdollistivat kierrot kaukaakin pitkin harjanteilla tai laaksoissa kulkevia polkuja tai pellonreunoja. Flunssaisen keuhkoille ja lihaksille mäkien rynkytys oli kuitenkin liian rajua eikä hellekelissä mikään mukava kokemus.

Jos Etelä-Korean kisaratoja vertaa tuttuun Uuperinrinteisiin, niin suht samaan nousumäärään pääsee juoksemalla vuorotellen molempia hissikuiluja edestakaisin. Keskimatkalla puoli tuntia ja pitkällä puolitoista. Toki välillä nousut ja laskut pitäisi tehdä risukon (ja piikkipusikon) lomassa.

Kolme flunssaista kisaa ja päättäjäisten päälle pitkä kotimatka, eihän se suuresti yllätä ettei nuha ole vieläkään kadonnut ja huominen SM-erikoispitkä Haminan Turkialla jää väliin. Tai itse asiassa kisarasteja tulee kierrettyä ehkä enemmänkin, pitihän sitä talkoilla äsken rasteja metsään ja kisan jälkeen pois. Harmi kun ei pääse kotimaisemissa juoksemaan hienoa kisaa. Siihen olisi ollut mukava lopettaa tämä kausi.

 

 

Tero Föhr

Sotilaiden Maailmankisoissa

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kovin paljoa en Etelä-Koreasta ennakkoon tiennyt. Toki pohjoisen levottomasta naapurista kertovien kirjojen ja uutisten, sekä maan menestyvien yritysten takia jonkinlainen mielikuva oli julkisuudesta muotoutunut. Viikon verran on maahan ehtinyt tutustua ja tuntuma on kovin ristiriitainen. Kontrasti Soulin pilvenpiirtäjärykelmistä pieniin maalaiskyliin on valtava. Kaikenlaista pientä viljelmää ja muutaman eläimen karjoja riittää, vaikka isossa kuvassa maan talous porskuttaa viennillä. Ehkä juuri siksi? Riittävästi koulutettua väkeä, mutta myös tarvittava työvoima maaseudulta.

 

Sotilaiden Maailmankisat järjestetään nyt kuudennen kerran. Neljän vuoden välein järjestettävissä mammuttikisoissa on kattava valikoima lajeja olympiakattauksesta sotilasotteluihin, lentokilpailuun ja laskuvarjohyppyihin. Yhteensä 24 lajia ja yli 7000 urheilijaa 117:sta maasta on hurja määrä ja kisojen budjetti onkin useamman sataa miljoonaa. Kansainvälisen sotilasurheilun motto: ”Friendship through sport”  kyllä konkretisoituu kisojen hälinässä. Ruokajonossa edustusasujen selkämykset: Ukraine, Russia, Syria, Israel, Iran, USA, Irak, China ja niin edelleen, muistuttavat maailmanpolitiikasta ja että valtiot käyvät sotia, eivät niiden ihmiset. Muun muassa YK onkin syystä huomioinut sotilasurheiluliitto CISM:n maailmanrauhan edistämisestä.

 

Osallistujat asuvat kolmessa eri keskuksessa, meidän kisakylämme Goesanin kadettikoululla lienee niistä suurin yli 4000 hengen majoituskapasiteetilla. Harmi kyllä, suorituspaikat sijaitsevat aina vähintään puolen tunnin etäisyydellä, joten muiden lajien seuraaminen on rajoittunut kisojen suoriin tv-kanaviin. Muuten kansallisuuksien kirjoa on viihdyttävää seurata kisakylän hälinässä, niin urheilulajin kuin kansallisuuksien aiheuttamia eroja. Kaikkia maita ei ole siunattu suomalaisten tapaan kyvyllä jonottaa järjestyksessä, saati huomioida muita nukkumisaikaan. Toisaalta pohjoisen jäykistelyn sijaan musiikki voi viedä heti mukanaan ja urheilun ilo näkyy ulospäin. Mukava on lenkillä liittyä Kenian rentojen askelten letkaan tai seurailla koripallojättien huojuvaa askellusta kohti ruokalan notkuvaa buffet-tarjontaa.

 

Keskiviikkona alkaa oma kisaaminen. Onneksi saavuimme perille ajoissa, joten on ollut aikaa totutella olosuhteisiin ja karistella lennolta tarttunutta lieää kurkkukipua ja nuhaa, Harjoitusmaastoja ei ole ollut tarjolla kuin yksi ja melko hurjaa pusikkoa ja jyrkissä rinteissä könyämistä vaikuttaisi olevan tulossa. Tosin, kiitos aktiivisen nuorisomme, yhden aamupäivän aikana meille valmistui oma harjoituskartta lähistön mäestä ja siinä saimme tehtyä toisen oikein hyvän lyhyen harjoituksen kartalla.

 

Paljon on maastossa jos jonkinlaista piikkikasvia ja kisojen seurauksena valkoiset housut muistuttanevat teurastajan esiliinaa. Onneksi naarmut ovat vain pintanaarmuja ja harvemmin kisan aikana kolhut tai raapaisut häiritsevät. Hiki säästänee verta eli isojakin kiertäviä reitinvalintoja lienee tarjolla, linnuntietä ilmoitetut matkatkin ovat sen verran lyhyitä. Vanhaa karttaa ei myöskään ole tarjolla, joten edessä on oikein tasapuolinen kilpailu yllätyksineen. Sitähän jo suunnistuksen määritelmäkin tarkoittaa – tuntemattomassa maastossa etenemistä vain kartan ja kompassin avulla.

 

 

Tero Föhr