Urpilainen odottaa kriisiääniä
21.3.2011 15:59 | Päivitetty: 23.3.2011 16:01Seppo Häkkinen
KOTKA. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen odottaa, että Japanin maanjäristys ja Libyan sota muuttavat vaalien loppusuoran ilmapiiriä: Kolmen suuren SDP:n, keskusta ja kokoomuksen kannatusta syönyt protestimieliala vaihtuu kriisitietoisuudeksi.
— Kun ihmiset havahtuvat maailman kriiseihin, arvoon nousevat puolueet, joilla on näyttöä maan asioiden hyvästä hoidosta vaikeinakin aikoina. Kun ihmiset mieltävät epävarmuuden, SDP:n mahdollisuudet paranevat. Suomi on kaksi kertaa pelastettu valtiontalouden kriisistä SDP:n johdolla lähimenneisyydessä1960- ja 1990-luvuilla, Urpilainen perustelee.
Tuoreimpia gallupeja Urpilainen tulkitsee niin, että neljä suurinta ovat nyt lähes tasatilanteesta.
— Riippuu korjauskertoimesta, mikä puolue saadaan gallupissa ykköseksi. SDP taistelee tosimielellä ykköspaikasta.
Urpilainen kiersi sunnuntaina Etelä-Kymenlaaksoa. Kotkan vapaa-aikamessuilla hänen ympärilleen syntyi tungosta. Haminassa perinteinen vaalijuhla veti veti väkeä työväentalon saliin. SDP:n johtaja vierailee ahkerasti puolueelleen ongelmallisessa Kymen vaalipiirissä.Viikko sitten hän oli Etelä-Karjalassa. Keskiviikkona on vuorossa Kouvola.
Kymen perinteinen valtapuolue on nopeasti menettänyt erikoisasemansa. Vielä 2003 sosiaalidemokraatit saivat 35 prosenttia äänistä. Nyt gallupit mittaavat kolmanneksen pienempää kannatusta. Ja vastaavasti SDP:tä nakertaneille perussuomalaisille Kymen kaltaisista perinteisistä teollisuusseuduista on tullut vankin poliittinen tukijalka.
Gallupnousija perussuomalaisten seireenilauluille Urpilainen ei lämpene. Hän jopa kiistää Timo Soinin perussuomalaisten, keskustan ja SDP:n yhteistyön pohjaksi esittämän veronäkemysten samankaltaisuuden.
— Soini lähtee siitä, että Suomi voi velkaantua lisää. Hän on viemässä Suomen Kreikan tielle. Tämä on keskeinen ero.
— SDP haluaa pysäyttää valtion velkaantumisen seuraavalla vaalikaudella kohentamalla työllisyyttä, korottamalla erityisesti pääomien ja suurten varallisuuksien verottamista sekä täsmäsäästöillä mm. yritystukien kaltaisista menoista, Urpilainen sanoo.
Hallitusyhteistyön kynnyskysymyksiksi SDP on asettanut nuorten työllisyysmäärärahojen lisäämisen, pääomatulojen verojen korotuksen ja pidättäytymisen työeläkkeiden leikkauksista.
Urpilainen puolustaa kynnyskysymysten asettamista politiikan kuluttajansuojina.
— Ne kertovat äänestäjille, mistä puolue ei anna periksi edes ministeripaikkojen toivossa. Kynnyskysymykset selkiyttävät puolueiden eroja.































