Pekka Posti haluaa ihmisille rehellistä työtä

23.2.2011 4:00
Pekka Posti halusi kuvaansa tietokoneen ja koulun perinteisen opetusvälineen. Yhteiskunnan voima on näet uudessa ja vanhassa. Kuvaaja: Tarja Särkkä

Issu Huovinen

KOTKA. Pekka Posti (sd.) kehottaa äänestäjiä katsomaan poliittisten lupausten sisältöä, en niinkään määrää.

— Minun tavoitteeni on saada ihmisille rehellistä työtä, lämmintä hoivaa ja aitoa tasa-arvoa.

— Rehellinen työ on sitä, että työelämästä poistetaan harmaa talous. Se on mahdollista valvonnan kiristämisellä sekä raskaimmilla seuraamuksilla, mikäli työelämän perusarvoja ei noudateta.

— Lämmin hoiva on käsien riittävyyttä hoitotyössä etenkin nyt kun ikäihmisten määrä kasvaa. Hoiva on oltava kaikkien ihmisten saatavissa –tasapuolisesti, Posti sanoo.

— Aito tasa-arvo tarkoittaa toisen kunnioittamista ja kaikista huolehtimista. Yhteiskunta ei voi aina maksattaa laskujaan niillä, joiden arki on muutenkin selviytymistaistelua. Hallituksen lupaukset paremmasta tarkoittaa toisille muutamaa euroa ja toisille aina kymmeniä, usein myös satoja euroja. Tuloerojen kasvu jatkaa kasvuaan ja se ei ole oikein.

Ehdokas pahoittelee, että nykyinen hallitus on ajanut kunnat taloudellisesti tiukoille. Hän itse haluaa maahan tahtoa, joka helpottaa ihmisen arkea ja siihen liittyviä palveluita.

— Yhteiskunta ei saa muuttua kylmäksi. Arki on pitkälti elämän pääsisältö eli matka jota teemme. Päätöksenteko ei saa olla ihmisestä etäällä, esimerkiksi internetin tai markkinoinnin säätelyn varassa. Ihmisyys on kasvotusten olemista ja vastuuta siitä, että osaa myös kuunnella kanssaihmisiä.

— Jokainen ihminen on tärkeä.

Maakunnallisesti Posti katsoo painottaa yhteistä henkeä, joka luo sopua ja sitä kautta kehitystä:

— Yhteen hiileen puhaltaminen luo otollista ilmapiiriä hyvälle kehitykselle. Meidän alueen luonteva yhteistyösuunta on pääkaupunkiseutu. Kymenlaaksolaisten pitäisi entistä enemmän muistaa sijaintinsa Suomen kartalla.

Vankan tukijoukon avulla vaaleihin suuntaava Posti näkee tiimityön myös muutoin vaikuttamisen ja muutoksen avaimeksi:

— Mikäli pitää valita taipuva teräs tai kiven kova vankkumaton päätöksenteko, olen mieluimmin teräs.

— Pysyvien päätösten taustalla on joka tapauksessa oma kanta ja arvomaailma, mutta kuunteleva kompromissi myös toiseen suuntaan.

Pekka Posti (sd.)


53-vuotias kotkalainen alakoulun rehtori, kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta.
Kotkan kaupunginvaltuutettu (2.kausi), Kymenlaakson maakuntavaltuuston jäsen, Kotkan Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Kotkan työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen ja puoleensa puoluevaltuutettu.
Harrastaa liikuntaa ja ulkoilua.