Kasvu jatkuu, mutta kituliaasti
15.2.2011 17:45Jussi Latvala
Mitä yhteistä on vihreillä ja perussuomalaisilla?
Sisältöjen puolesta puolueet eivät voisi olla kauempana toisistaan, mutta Kymen vaalipiirissä molemmilla on vain voitettavaa. Nykyisiä edustajia ei ole, nyt toivotaan läpimurtoa.
Tosin siinä, missä perussuomalaiset kärkkyy kolmea edustajapaikkaa, vihreät saa tehdä lujasti töitä, jotta se saisi edes yhden ehdokkaistaan läpi.
Vihreillä oli Kymestä edustaja 90-luvulla, mutta vuosituhannen vaihteessa suosio laski. Kannatuksen madonluvut tulivat vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, sitten suunta on ollut taas ylöspäin. Sanoman maakuntalehtien Taloustutkimuksella teettämä kannatustutkimus kertoi joulukuussa, että sama hienoinen noste on jatkunut kuluvallakin vaalikaudella.
Kasvun kulmakerroin on kuitenkin kovin pieni, jotta vihreät olisi palannut kansanedustajatasolle. Kymen vaalipiirissä kansanedustajan ovat saaneet läpi kuuden—seitsemän prosentin kannatuksen puolueet. Vihreillä kannatus on nyt viiden prosentin tuntumassa.
Vaalikevään aikana pitäisi haalia karkeasti arvioiden pari tuhatta lisä-ääntä, mikä olisi valtava ponnistus — semminkin, kun Kymen vaalipiirissä vihreiden kannattajat ovat verrattain epävarmoja äänestäjiä.
Lupaavimmat ehdokkaat ovat naisia. Kotkalainen Leena Griinari oli vuoden 2007 vaaleissa kaakon vihreiden ykkönen ja kampanjoi nytkin tosissaan. Kotkalaisuudesta ei ole ainakaan haittaa, sillä eteläisessä Kymenlaaksossa vihreät on suositumpi puolue kuin Kouvolan tai Lappeenrannan seuduilla.
Etelä-Karjalassa puolueen viime vaalien äänikuningatar oli Hanna Holopainen, joka asettuu jälleen ehdolle. Pohjois-Kymenlaakso näyttää listalla aliedustetulta: 14 ehdokkaasta vain kolme on Kouvolan seudulta. Heistä Ritva Sorvali lienee tunnetuin.
Ehdokkaiden keski-ikä on 45 ikävuoden paikkeilla. Silmiin pistää nuorten miesten uupuminen: listan nuorin miesehdokas on 37-vuotias kotkalainen Sami Virtanen. Ratkaisu voi toki olla poliittista realismia, koska miehiltä ei puolueelle ole juuri ääniäkään luvassa.
Vaikka seuraavassa eduskunnassa ei istuisikaan vihreää Kymen vaalipiirin edustajaa, on jonkinlainen erävoitto sekin, jos liberaali hallituspuolue kasvattaa kannatustaan kurjistuvan paperiteollisuuden Kaakkois-Suomessa.
Näinä aikoina onkin vihreiden onni, että sen täsmällinen poliittinen sijainti ei ole vasemmisto—oikeisto-akselilla vaan mahdollisimman kaukana perussuomalaisista. Suurilta puolueilta kannatusta kahmineet perussuomalaiset tuskin pystyvät vihreitä äänestäjiä leiriinsä houkuttelemaan.
Omakehu
Moni Kaakkois-Suomessa on menettänyt toimeentulonsa, ja tulevaisuus voi näyttää epävarmalta. Me haluamme huolehtia työllisyydestä, ympäristöstä, peruspalveluista ja joukkoliikenteestä. Haluamme myös olla täydellinen vastakohta perussuomalaisille, sillä emme usko päämääriä saavutettavan epäluulon tai vihan lietsonnalla. Ääni vihreille on ääni avoimuudelle, suvaitsevuudelle ja positiiviselle ajattelulle.































