Lisää homoiltoja ja suoraa puhetta
13.2.2011 15:00 | Päivitetty: 21.2.2011 15:02Eija Anttila
Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat nuoria, mutta puoluepoliittinen prosessi välttämättä ei. Kun nuorille mainitsee sanan politiikka, mieleen nousee enemmän tai vähemmän vastenmielisiä mielikuvia aina kähminnästä oman edun tavoitteluun ja luottamuspulaan.
Mutta kun mielipidettä kysyy konkreettisiin yhteiskunnallisiin asioihin, ote valpastuu ja kiinnostus herää. Nuorilla on siis tietoa ja näkemyksiäkin, mutta äänestämään vaivautuu vain harva.
Taloudellisen tiedotustoimiston ja T-Median tekemän tutkimuksen Mitä välii? nimi kertoo jo paljon nuorten suhtautumisesta politiikkaan ja varsinkin äänestämiseen. Äänestämisellä ei uskota olevan mitään vaikutusta.
Tutkija Mikael Thunebergin mukaan tehdyn tutkimuksen tärkein tulos on juuri se, että yksittäiset poliittiset kysymykset kiinnostavat nuoria tosi paljon, mutta nuoret eivät osaa yhdistää niitä mihinkään puolueeseen.
— Nuoria kiinnostavat esimerkiksi opintotukiasiat, maahanmuutto ja nuorisotyöttömyys, mutta he eivät tiedä, mikä nimenomainen puolue niitä asioita ajaa, Mikael Thuneberg T-mediasta sanoo.
Thuneberg moittii puolueita siitä, että ne eivät erotu toisistaan ja ovat tietoisestikin sekoittaneet perinteisesti toiselle kuuluneita arvoja ja asioita.
— Puolueiden pitäisi ottaa selkeästi kantaa ajamiinsa asioihin ja kertoa mitä mieltä ovat. Suomalainen poliittinen keskustelu on tylsää katsottavaa moniin muihin maihin verrattuna.
Hyvänä esimerkkinä suoraan puhumisen merkityksestä käy viimesyksyinen Ylen Homoilta-keskustelu, joka kirvoitti tutkimukseen osallistuneissa nuorissa valtavasti mielipiteitä.
— Kun kerrankin joku sanoi jotain suoraan, se kiinnosti nuoria heti.
Thuneberg huomauttaakin, että vaikka kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on tällä hetkellä nuorten eniten inhoama poliitikko, olisi nuorten poliittisen kiinnostuksen herättämiseksi nähtävä lisää juuri Homoillan kaltaisia keskusteluja, joissa poliitikko sanoo suoraan mitä mieltä asioista on ja uskaltaa erottua mielipiteillään.
Toinen nuoriin vedonnut asia on ollut perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus, joka eroaa selvästi poliittisesta valtavirrasta. Timo Soini onkin nuorten keskuudessa suosituin poliitikko.
Selkeyden lisäksi tutkija neuvoo puolueita jalkautumaan nuorison pariin. Esimerkiksi niin, että poliitikot menevät suoraan kouluihin kertomaan puolueensa mielipiteistä.
Tiedon avulla nuori voi paikallistaa itsensä puoluepoliittisella kartalla, ja äänestämisestä tulee näin mielekästä toimintaa eikä ylhäältä päin saneltu kansalaisvelvollisuus.
Mitä välii? -nuorisotutkimus
Taloudellinen tiedotustoimisto ja T-Media toteuttivat tutkimuksen syksyllä 2010.
Ensimmäisessä vaiheessa nuoria pyydettiin keskustelemaan sitä varten luotuun verkkoyhteisöön. Keskusteluun otti osaa noin sata nuorta.
Toisessa vaiheessa nuoria pyydettiin vastaamaan lomakekyselyyn netissä. Siihen vastasi 2144 16-24-vuotiasta nuorta. Kysely tehtiin pian Ylen Homoilta-ohjelman jälkeen.
Koko tutkimus on nähtävissä osoitteessa: www.tat.fi/tutkimukset































