Turvakameroilla on kääntöpuolensa
20.1.2010 4:00
Koulun pelastusohjeista voisi kertoa enemmän, Hannu Hänninen (vasemmalla), Mikko Hakuli, Jussi Häkämies ja Lassi Lanki toivovat.
Kuvaaja: TARJA SÄRKKÄ
Koulujen lisääntyvä kameravalvonta voi kääntyä tarkoitustaan vastaan.
Pekka Kimpanpää
KOTKA/HAMINA. Koulujen turvallisuutta pohtinut työryhmä ehdottaa muun muassa kameravalvonnan lisäämistä. Haminan opetuspäällikkö Anne Rosendal suhtautuu ajatukseen suopeasti, mutta jättää pienen varauksen.
Hänen mielestään tulisi tarkkaan miettiä sitä, mitä kaikkea voi kuvata. Oppilaiden yksityisyys on taattava. Tällä hetkellä useissa Haminan kouluissa on kamerat.
- Kaikki, mikä lisää turvallisuutta, kuulostaa hyvältä. Mutta asialla on huonot puolensa. Jos kameroista on enemmän haittaa kuin hyötyä, pitäisi miettiä muita keinoja.
Myös Helilän koulun apulaisrehtori Seppo Avelin miettisi kahteen kertaan.
- Sitä pitäisi noudattaa tapauskohtaisesti, jos jossain koulussa on ongelmia. Mutta tuntuu vähän liian mekaaniselta valvonnalta. Mielestäni se ei aina vastaa tarkoitusta.
Työryhmän raportissa kannustetaan säännöllisten pelastusharjoitusten järjestämiseen ja turvaoppaiden laatimiseen. Haminan kouluissa järjestetään poistumisharjoituksia vuosittain. Anne Rosendalin mukaan Haminan oppilaitosten 40-sivuista pelastussuunnitelmaa on tarkoitus päivittää.
- Tarkoitus on myös tehdä kouluille niin sanottuja huoneentauluja, joissa on yksinkertaisia ohjeita. Eihän hätätilanteessa ole aikaa plärätä paksua nivaskaa papereita.
- Meillä on olemassa lyhyet ohjeistukset pelastus- ja turvallisuussuunnitelmasta. Ne ovat tavallaan tiivistelmä asiasta, Avelin puolestaan sanoo.
Helilän koulun välitunnilla oppilaita valvova opettaja Päivi Martikainen toivottaa työryhmän esitykset tervetulleiksi.
- En yhtään pistä pahaksi. Kun yllättävä tilanne tulee, täytyy osata toimia. Henkilökunta voi omalla toiminnalla laukausta tai rauhoittaa tilanteen.
- Viime vuonna kuuluin turvallisuusryhmään, jossa näitä käytiin läpi. Mitä voi käydä, miten ne voi ehkäistä ja miten toimitaan, Martikainen kertoo.
Ympärillä telmivät 7C-luokan Hannu Hänninen, Mikko Hakuli, Jussi Häkämies ja Lassi Lanki. Kameravalvonta ei juurikaan hetkauta.
- Ai lisää kameroita? Ei se ihan hirmuinen juttu ole, Hänninen sanoo.
- Sisällä niitä on jossain, ainakin neljä. Ei niitä oikein ole näkynyt, muut kertovat.
Pojat toivovat kertausta pelastusohjeista. Siis miten toimia, jos koulussa tulee esimerkiksi palohälytys.
Lähetä uutinen kaverille