Seiskatien Kotka-viitat säilyvät
14.1.2010 4:00
Karhulantieltä kertyy Kotkaan 10 kilometriä, vaikka Kotkassa sielläkin jo ollaan.
Kuvaaja: SARI TAURU
Tienpitäjä noudattaa maan tapaa.
Seppo Honkanen
KOTKA. Tieviitoitus Kotkaan valtatie 7:llä säilyy ainakin toistaiseksi entisellään. Kaupunginvaltuutettu Jorma-Kalevi Merivirran (ps) allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa esitettiin, että Kotka-sanan sijasta valtatien viitoissa oikea tapa kotiseudullisesti olisi sana Kotkansaari.
Kotkan kaupungin kuntatekniikan johtaja Hannele Tolonen toteaa, että Kotkan keskusta on Kotkansaarella.
- Kotka on useissa yhteyksissä yrittänyt saada tiepiiriltä lupaa asentaa Kyminlinnaan valtatie 7:ltä erkaneville rampeille ja liittymän ennakko-opasteisiin sanan keskusta. Tienpitäjä ei toistaiseksi ole suostunut pyyntöihin. Nyt pyrkimyksemme on saada Koskenkylä-Kotka-moottoritiehankkeen yhteydessä edes erkanevalle rampille viitta keskustaan, sanoo Tolonen.
- Tiehallinnon kanta on ollut kautta maan, että moottoriteillä ei ole Keskusta-opasteita, vaan vasta moottoritieltä erkanevilla väylillä, kuten Kotkassakin on vasta Hyväntuulentiellä.
Kotkan kaupunginhallitus käsitteli kyseistä valtuustoaloitetta kokouksessaan.
Lähetä uutinen kaverille