Peli-Karhut voitti väsyneenäkin ja nousi pykälän
25.1.2010 4:00
Hyvin taistellut Kerava taipui kotikentällään.
Ville Miettinen
KERAVA. Peli-Karhut onnistui viikonloppuna siinä, mitä joukkue tarvitsi kahden peräkkäisen tappion jälkeen.
Joukkue otti viikonlopun otteluista täydet pisteet, kun lauantain HoNsU-voiton jatkoksi Kerava Energia Team meni nurin eilen kotikentällään pistein 55-70 (26-35).
Helpolla Kerava ei kaatunut, sillä joukkue taisteli erinomaisesti lauantain jäljiltä väsyneiltä näyttäneitä vieraita vastaan.
- Oli vähän vaikeata. Esimerkiksi Lisa Lee (15/11) oli aivan puhki, kun joutui eilen (lauantaina) pelaamaan täydet minuutit, totesi PeKan päävalmentaja Seppo Kurki ottelun jälkeen.
Hieman jähmeästi pelannut PeKa johti ottelua lähes koko ajan, vaikka kotijoukkueen taistelu teki ottelusta hankalan.
Keravan Michelle Moua (17/15) vei levypallon toisensa perään kotkalaisten nenän edestä ja johti tehokkaasti hyökkäyksiä.
Toisen erän puolivälissä kotijoukkue punnersi PeKan rinnalle ja hetkeksi johtoon (24-22), mutta menetti sen jälkeen otteensa ratkaisevasti.
Tilanteessa 24-24 tuomari näki Keravan Maiju Kososen rikkoneen Leetä. Kotijoukkueen valmentaja Arto Savander juputti tilanteesta itselleen teknisen virheen. Lee nakutti neljä vaparia sisään, ja PeKa siirtyi taas johtoon.
PeKa sai tilanteesta vireen päälle samalla, kun kotijoukkueen heitto jäätyi hetkeksi täysin.
Vieraat tekivät minuutissa seitsemän pistettä ja karkasivat 11 pisteen johtoon (24-35).
Suunnilleen tämän suuruisena johto säilyikin ottelun loppuun saakka.
Savanderin pinna ei kestänyt, vaan summerin soitua toisen erän päättymisen merkiksi hän otti toisen teknisen virheensä ja joutui pelistä pois.
Keravan urakka vaikeutui entisestään kolmannen neljänneksen alussa. Joukkueen avainpelaajista Anette Juvonen kolautti päänsä yhteen Linda Lehtorannan kanssa ja huilasi erän loppuun.
Hetkeä myöhemmin toinen avainpelaaja Tiia Havio otti viidennen virheensä ja joutui penkille.
PeKan olikin melko helppo puolustaa toisen erän lopussa repäistyä johtoa loppuun asti.
Kurki antoi tunnustusta kotijoukkueelle.
- Kerava on erityisesti Mouan tulon jälkeen paljon parempi joukkue kuin aikaisemmin
Lauantaina nilkkansa satuttanut Alli Arppe (7/4) pelasi eilen 14 minuuttia ja onnistui erinomaisesti.
- Allin oli tarkoitus pelata mahdollisimman vähän. Hän pelasi hienosti vastustajan isoja tyttöjä vastaan, Kurki kehui.
Kun Huima hävisi eilen Catzille, nosti voitto PeKan sarjassa kolmanneksi.
Sarja jatkuu lauantaina kotiottelulla Orimattilaa vastaan.
Lähetä uutinen kaverille