KooTeePeen alku ilo Hyppösen silmälle
17.1.2010 4:00
Gambialainen toppari Ken Jammeh on toistaiseksi antanut lupaavia näyttöjä KooTeePeen paidassa. Eilen Jammeh heilui hyökkäyspäässäkin Futuran puolustuksen harmina.
Kuvaaja: JUKKA LEHTORANTA
Gambialaistoppari Ken Jammeh antaa hyviä näyttöjä.
Jukka Lehtoranta
KOTKA. Jalkapallon ykköseen valmistautuva KooTeePee aloitti kevätkauden harjoitusottelut voitokkaasti. Kakkosessa pelaava porvoolainen Futura kaatui Ruonalan hallissa lauantaina 4-1 (4-0).
KooTeePee oli ensimmäisellä jaksolla erinomainen. Pallo liikkui ja tilanteita piisasi. Suvereenin hallinnan aikana Sami Raanti iski kaksi kaunista maalia ja Janne Laakso yhden. Yhden suttasivat porvoolaiset omiin.
Toisella jaksolla pelin taso laski, kun KooTeePee teki paljon vaihtoja. Futura hallitsi aikansa, mutta vieraitten kavennuksen jälkeen isännät ottivat taas ohjat käsiinsä ja lisämaalit olivat pariin kertaan lähellä.
Päävalmentaja Janne Hyppönen oli tyytyväinen näkemäänsä.
- Ensimmäisellä jaksolla olimme liikkuvia ja aktiivisia, teimme neljä komeaa maalia ja loimme lisäksi puolen tusinaa maalipaikkoja. Pelasimme nätisti lyhyillä syötöillä eli teimme juuri sitä mitä olemme hakeneet.
- Siinä silmä lepäsi, kehui Hyppönen.
Toinen jakso ei ollut yhtä paljon valmentajan mieleen, mutta se ei Hyppöstä yllättänyt.
- Tyypillinen ensimmäisen pelin syndrooma: paljon vaihtoja ja taso lässähtää. Mutta meillä on paljon omia nuoria pelaajia, ja näissä peleissä meidän pitää ajaa heitä sisään tähän pelitempoon.
- Hyvää oli se, että Futuran maalin jälkeen noustiin takaisin peliin. Se on hyvä merkki.
Suurin mielenkiinto kentällä kohdistui KooTeePeen testipelaajiin. Gambialaisen topparin Ken Jammehin ja algerialaisen keskikenttämiehen Ramzi Belkacemin lisäksi kentällä viilettivät muunmuassa pitkältä Etelä-Amerikan reissulta palannut Jani Lauretsalo ja viime kaudella Grankulla IFK:ssa pelannut Joonas Rosenblad.
Hyppönen tyytyi arvioimaan lähinnä Jammehin esitystä.
- Hän on ollut vahva ja oli nytkin hyvä - etenkin ensimmäisellä jaksolla. - Ja Riku Venäläinen oli laidalla erittäin pirteä, Hyppönen sanoi.
KooTeePeen harjoituspelit jatkuvat torstaina 28. tammikuuta. Silloin Ruonalaan saapuu FC Kuusankoski.
Lähetä uutinen kaverille