Jammeh ja Rantanen KooTeePeen testiin
8.1.2010 4:00
Antti Kaarto
KOTKA. Jalkapallon ykköseen valmistautuva FC KooTeePee sai torstaina täydennystä harjoitusrinkiinsä. Näytille tulivat toppari Ken Jammeh, 22, ja keskikenttäpelaaja Kaarlo Rantanen, 21.
Gambialainen Jammeh pelasi ykkösestä pudonneessa Atlantiksessa kahdeksan ottelua viime kauden lopulla. Edelliskausi sujui Israelissa.
- Hän oli positiivinen yllätys. Lukee hyvin peliä, taitotaso vähintäänkin hyvä, ja ensimmäisen harjoituksen perusteella myös tilannekovuutta riittää.
- Hän jatkaa mukanamme vielä ensi viikon, koska haluan nähdä hänet pelitilanteessa, KooTeePeen päävalmentaja Janne Hyppönen totesi 185-senttisestä miehestä.
KooTeePee kohtaa 16. tammikuuta harjoitusottelussa Futuran.
Jammehilla on taustallaan kova meriitti, sillä hän oli Gambian alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni ikäluokan MM-kisoissa vuonna 2007.
Jammehilla on voimassaoleva sopimus Atlantiksen kanssa kaudesta 2010. Siihen, joutuisiko tai suostuisiko KooTeePee maksamaan topparista siirtokorvauksen, Hyppönen ei halunnut ottaa kantaa.
Rantanen debytoi FC Lahden liigajoukkueessa kaudella 2007. Kolmen kauden aikana hän on esiintynyt liigassa yhteensä 19 ottelussa.
Viime kaudella liigapelejä kertyi 12, ja lisäksi Rantanen pelasi otteluita ykkösen FC Hämeenlinnassa.
- Olen nähnyt hänen pelejään, tuttu kaveri. Hänen vahvuutensa ovat hyökkäyssuuntaaan pelaamisessa. Rantanen on mukana vielä perjantaina, ja sen jälkeen katsotaan hänen tilannettaan, Hyppönen sanoi.
Viime kaudella MyPassa kuuden liigaottelun verran pelannut Niko Nakari jatkaa yhä KooTeePeen mukana. Myös 23-vuotias, MyPan harjoitusringissäkin ennen armeija-aikaansa ollut Riku Venäläinen on Kotkassa katsastettavana. Hyppönen kuvailee Kotkassa opiskelevaa Venäläistä nopeaksi laitapelaajaksi.
Kolmoseen pudonneen KTP:n viime vuoden miehistöstä ”vokaalien” mukana harjoittelevat edelleen Tuukka Kesseli, Julius Rikberg, Toni Klang ja Ville Tura.
- He ovat esiintyneet harjoituksissa edukseen, Hyppönen sanoi.
Lähetä uutinen kaverille