Gustafssonit vauhdissa Kausalassa
27.12.2009 4:00
Pernajalainen Johan Gustafsson yllätti vanhemman veljensä Joachimin Kausalan Tapaninpäivähiihtojen päämatkalla. Joachim on useimmiten voittanut Porvoon Akillesta edustavien veljesten keskinäiset kamppailut, mutta nyt 15 kilometrin kuninkuus meni Johanille.
Kuvaaja: KARI HUUSARI
Pernajalaisveljekset menivät Tapaninpäivän hiihtokilpailussa menojaan. Uusi lumi houkutteli Kausalaan yli 200 hiihtäjää.
KARI HUUSARI
IITTI. Neljäs kerta toden sanoo. Kausalan Yrityksen Tapaninpäivän hiihdot jouduttiin kolmena peräkkäisenä talvena siirtämään myöhäisempään ajankohtaan, mutta nyt olosuhteet loksahtivat kohdalleen. Kausalan hiihtomajan maastossa päästiin lauantaina sivakoimaan vastasataneella lumella, jota oli jokseenkin sopivasti.
Perinteisen, jo 33. kerran hiihdetyn kisan päälähdön suurimmaksi vetonaulaksi odotettu Vuokatti Ski Teamin Martti Jylhä jätti valitettavasti tämän startin väliin. Vaan ei hätää: kovia menijöitä löytyi lähempääkin.
Pernajan Gammelbyssä asuvat, Porvoon Akillesta edustavat veljekset Johan ja Joachim Gustafsson ovat tuttuja kilpakumppaneita sekä toisilleen että monille muillekin eteläisen Suomen hiihtäjille. Gustafssonit ovat useasti ottaneet mittaa toisistaan, ja ainakin viime talvena keskinäiset kamppailut päättyivät yleensä vanhemman veljen eli Joachimin voittoon.
- Viime talvena hiihdimme yksitoista kertaa samassa kisassa, ja Joachim voitti aina, Johan muistelee.
Tällä kertaa osat vaihtuivat. Kolme minuuttia ennen veljeään ladulle lähtenyt Johan Gustafsson otti vapaalla hiihdetyn 15 kilometrin matkan heti hallintaansa. Joachim pysytteli kannoilla, eikä veljesten keskinäinen ero muuttunut kymmenen kilometrin väliaikojen 16 sekunnista juuri lainkaan. Johanin aika oli 44.05,5 ja Joachimin 44.22,3.
Kovimman vastuksen Gustafssoneille antoi Kymin Koskenpoikien Otto Eerola, joka jäi voittajasta minuutin ja 51 sekunnin päähän.
Vapaa hiihtotapa, jolla Tapaninpäivänäkin sivakoitiin, kuuluu kummankin Gustafssonin vahvuuksiin. Lauantain sääkin osui kohdalleen, sillä suksi kulkee sitä paremmin, mitä raskaammalla kelillä joudutaan urakoimaan.
- Uutta lunta oli paljon, joten latu oli aika raskas. Se sopii meille, niin kuin sopii suojasääkin. Sen sijaan lentokeli on meille paha juttu, Johan arvioi.
Etelärannikon pojat ovat päässeet harjoittelemaan tehokkaasti, sillä he ovat viettäneet reiluhkoja rupeamia Lapissa ja Itävallassa jo syyskuun lopusta lähtien.
- Onneksi nyt tuli tänne kotinurkillekin lunta, ettemme ole enää leirien varassa.
Keskitalvella hiihtokilometrejä kertyy myös kilpailuissa. Tämä viikonvaihde jatkuu Saarijärvellä perinteisen tyylin kisoissa, ja muutaman kansallisen kilpailun jälkeen odottavat Scandinavian Cupin osakilpailu Ruotsissa ja talven päätavoitteeksi asetetut SM-hiihdot.
- Olisi ollut mielenkiintoista päästä testaamaan vauhtia Martti Jylhää vastaan, mutta ehtiihän sitä, Joachim tuumii.
Kymenlaaksolaiset napsivat mitaleja monissa sarjoissa. Miesten 15 kilometrillä Kymin Koskenpoikien Otto Eerola oli kolmas, kun taas N16-sarjan vitosen lenkin voittajaksi nousi Vehkalahden Veikkojen Katariina Lonka ja toiseksi hiihti Kymin Koskenpoikien Nea Katajala.
Myös N20-sarjassa matkana oli viisi kilometriä, ja siinä kakkoseksi tuli Pilkanmaan Pilkkeen Jonna Vuorinen. 14-vuotiaiden tyttöjen kolmella kilometrillä Kouvolan Hiihtoseuran Mari Järvi sijoittui hopealle ja Vehkalahden Veikkojen Hanna Kiri pronssille.
N35-sarjan viiden kilometrin lenkin sujutteli nopeimmin Vehkalahden Tuija Vuoksiala.
12-vuotiaiden poikien kolmen kilometrin kisassa KHS otti kolmoisvoiton Viljami Pätärin, Valtteri Pätärin ja Vili Laukkasen voimin. Kaksi vuotta nuorempien kahdella kilometrillä voittajaksi urakoi KHS:n Niklas Heikkilä perässään Vehkalahden Kalle Kiri ja Saku Hakulinen.
M20-sarjan 15 kilometrillä isäntäseura Kausalan Yrityksen Mikko Simola oli hienosti neljäs hieman yli kaksi minuuttia voittaja Mika Kanteleelle hävinneenä. Kärkikolmikkoa hipoivat myös KyKP:n Joni-Petteri Kanerva M16-sarjan kahdeksalla kilometrillä ja KHS:n Toomas Ristola 14-vuotiaiden vitosella.
M35-sarjan 15 kilometrin kisassa Myllykosken Kilpa-Veikkojen Aki Onatsu oli kolmas, M45-ikäisten vitosella KHS:n Esa Pylvänen toinen ja M55-sarjassa samalla matkalla Vehkalahden Keijo Kattelus neljäs.
Lähetä uutinen kaverille