Kynttilä lämmittää viinin
25.11.2009 4:00
Terhi Tuominen retkeilee mielellään uudella kajakillaan, kuvassa Haminanlahdella.
Kuvaaja: Tommi Hendriks
RepussaTIINA AHO
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson neuvoja Terhi Tuominen laskee viettävänsä luonnossa puolet työajastaan ja kaksi kolmasosaa vapaa-ajastaan. Tärkein varuste ympäri vuoden ovat vedenpitävät kengät - ”siis oikeasti vedenpitävät”.
- Toimistomme hoitaja oli minulle kerran todella vihainen, kun kuivatin sukkia mikroaaltouunissa. Oli pakko, sillä tulossa oli toinen metsäkäynti. Mikro kuivatti ihan hyvin, kun en laittanut sitä täysille, Tuominen kertoo.
Kouvolalaisen rakas vapaa-ajan harrastus on melonta, johon suhde on syventynyt entisestään uuden kajakin myötä. Se saapui vastikään Walesista kolmen kuukauden odotuksen jälkeen.
Tuomisen mukaan kajakit on suunniteltu pääsääntöisesti miehille.
- Naisille tarjotaan lyhyttä mallia, joka ei kulje mihinkään. Uusi kajakkini on kevyt, nopea, vakaa, hieno ja kaunis.
Yön yli kestävälle melontaretkelle Tuominen pakkaa kokoontaittuvat viinilasit, retkikeittimen ja siihen liitettävän leivänpaahtimen, herkulliset eväät ja tuikkukynttilöitä. Kynttilän valossa on mukava valmistaa vaikkapa gulassia, ja kynttilän päällä voi lämmittää lasillisen punaviiniä.
- Katsos melojat ovat tällaisia nautiskelijoita. Kajakissa on usein kaikkea hirvipaistista samppanjaan, sillä tavaroitahan ei tarvitse kantaa.
Palstalla luonnossa liikkujat kertovat heille tärkeistä varusteista.