Pakinat

Puhelinpartio

Näin sen näinKun joulu on niin joulu on, laitapas vaimo toinenkin silakka pöytään, sanoivat suomalaiset aikoinaan. Kovin monella joulun aika on hyvin ankeaa tänäkin vuonna niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Vaikka tuo varsinainen joulu on ohi, niin ankeus ei ole poistunut. En sano tätä ensinmmäistä kertaa, enkä myöskään viimeistä: pidetään huolta toisistamme - ei jätetä sitä kauniiden sanojen tasolle. Kun kysyt, että mitä minä nyt horisen, niin vastaan, että Suomi on täynnä yksinäisiä ihmisiä, joiden huomioiminen tavalla tai toisella taatusti virkistää, olipa sitten joulu tahi juhannus. Ota luuri kouraan ja soita jollekin tuntemallesi yksinäiselle ihmiselle ja toivota hyvää vuotta 2010 tai muuta vastaavaa.

Kuulin tuossa jälleen kerran, että jotkut ovat puuhastelemassa Kotkaan jotakin vanhusten palvelupuhelinta. Kysymykseen ”miksi” paukahtaa vastaukseksi, että se on tarpeellinen. Kuka sanoo sen olevan tarpeellisen. Eivät ainakaan tuntemani ikääntyvät ihmiset. Tämä ei ole ristiriidassa tuon edellä olevan kanssa, sillä palvelupuhelimiin soitetaan, sieltä ei soiteta kenellekään. Jos tuollaiseen hölmöyteen joku sortuu, niin sortujatahon on oltava vanhusyhteisöt - ei yhteiskunta.

Minusta on todella hölmöä hommaa alkaa ikään kuin ulkoistaa myös ikääntyviä ihmisiä; sitoa heidät omiin kultaisiin häkkeihinsä puhelimen armoille. Mikäli vanhusten palvelulinja tulee, on kohtuullista, että kaupunki kustantaa ristiveristen, sinisilmäisten, isojalkaisten, pitkähiuksisten, harvahiuksisten, ylipainoisten, alipainoisten, painoisten, koiranulkoiluttajien, kissanpissattajien, sorsien syöttäjien jne. palvelulinjat. Tasa-arvo se on oltava.

Mikseivät vanhusjärjestöt ota itse itseään niskasta kiinni ja tee omia palvelulinjojaan. Onhan sellaisia myös vammaiskentällä. Tosin jotkut on lakkautettu, koska käyttäjämäärät ovat kovin vähäiset. Minulle ei ole koskaan valjennut, miksi ns. harmaat pantterit, siis ikääntyvät ihmiset tarvitsevat palvelulinjan. Ihmisiä ympärilleen he tarvitsevat ja halutessaan myös omaa aikaa.

Middle River`s Black Knight eliskäs Keskijoen Musta Ritari. Se on uusi kaksivuotinen opaskoirani. Vanha kunnon pikkupoika Offe on selästänsä vammautunut, eikä enää pystynyt työhön. Tämä uusi koira pystyy. Sitä joskus hiki puskee pintaan, kun paahtaa tuolla kaupungin katuja tuhatta ja sataa viittäkymppiä. Toisaalta on ihan hyvä juttu, että tuo aikaisemmin apunani ollut koira saa arvokkaan vanhuuden. Sitten on taas siten, että tulee todella ikävä olo, kun on kurmuuttanut Offe-koiraa ilman sen omaa syytään. Mistä minä tiesin, että se oli tosi kipuinen vetäessään kaltaistani pöljää perässään.

No nyt se on kotikoira. Kyllä nuo kaksi hyvin toimeen tulevat. Vanha herra kipulääkkeitä silloin sun tällöin napsien ja uusi koira innokkaasti töitä tehden ja hurjasti vapaana ollessaan leikkien. Se on ilo korville, kun jalan vieressä seisoskelee hallavaparta koira ja mahdoton töminä kuuluu nuoren herran juostessa kohti - väistäen vasta viime hetkellä tai törmäten suoraan päin.

Niin moni kyselee, saako uuteen koiraan koskea. Pakko sanoa, ettei opaskoiraan pidä kiinnittää mitään huomiota silloin, kun sillä on valjaat päällä ja ainahan ne ovat koiran työtä tehdessään. Ethän tuota mene ketään työntekijääkään tönimään hänen vaikka poratessa reikää Helsingin metron yläpuolella olevaan vesiputkeen.

Niin joo, opaskoirien on opittava isäntänsä/emäntänsä tavat ja päin vastoin. Se ottaa aina aikansa, vaikka koirat ovatkin hyvän opaskoirakoulun käyneitä, mutta eihän tuo uusi koira tiennyt ihan mitään koko Kotkasta, ennen kuin tänne pätkähti. Ettäs sellainen.

Oli vaasalainen opiskellut tiernapojaksi. Sitä hän laihialaiselle kaverilleen retosteli. No Laihian mies vaatimaan, että sanopas nyt sen sinun hahmosi vuorosanat. Vaasalainen mykistyi heti, pidätti hengitystään ja oli pyörtyä. Laihialainen säikähti ja taputteli poskia. Laihialainen kysyi, että mikä vaasalaiselle tuli. No tähän vaasalainen vastaamaan, että hän on Mänki, eikä Mänki sano mitään siinä kuvaelmassa, mutta aina se jännittää kun alkaa miettiä, jotta pyörähtääkö se pahvitähti vai ei.

Niin ja tiedättekös, miksi suomalaiset alkoivat pitää suksia jaloissaan hiihdellessään talvella. Tietenkin siksi, että sukset jalassa on paljon helpompi hiihtää.

JOUNI VIITANEN

Näkemätön mies