Pakinat

Räntäriemua

Omasta päästäTaivaalta leijuu suuria, riekaleisia hiutaleita. Leijuessaan ne kääntyilevät ja kieppuvat, laskeutuvat viipyillen maahan. Nurmikon, sammalten ja ruusupensaan lehdille jää hetkeksi valkoinen kuorrutus, punertavilla ruusunmajoilla hytkyvät korkeat, vinot hatut. Soralta valkeus sulaa äkkiä läpikuultavaksi sohjoksi, vettyy ja liruu, leviää lätäköksi.

Räntää riittää. Sisällä, lattiassa lämpenevästä huoneessa, käsin kudotulla tunisialaisella matolla seisten tulee juhlallinen olo, vaikka varsinaista juhlan aihetta ei ole. Arkipäivänä sataa räntää, mutta silti tuntuu aatolta tai jopa pyhältä. Hetken hiljentymisen jälkeen räntäsateesta tulee iloiselle mielelle.

Ilmassa on räntää ja odotusta.

Mitä tästä vielä kehkeytyy?

Räntäsateesta hurmioituminen on siinä mielessä kiusallista, että samainen, ilmastollemme tyypillinen luonnonilmiö ei synnytä juuri kenessäkään muussa aidon lapsellista ja viatonta ilon tunnetta.

Pitäisi olla hahtuvaista ensilunta eikä kämmenelle sulavaa räntää.

Mieltä ylentävää se tuskin on kanssaeläjillekään, jos yksi porukasta riemastuu enemmän räntäsateesta kuin yhteisestä laatuajasta lautapelien äärellä.

Ilo on siis parempi pitää sisällään.

Kesken arkisten askareiden, tiskikoneen tyhjentämisen tai pikkupyykin viikkauksen karkaava ihastuksen voihkaisu ei kuitenkaan jää kuulematta. Oikeaa vastausta hyväntuulisuuteen ei kehtaa antaa, joten on turvauduttava lumenvalkoiseen valheeseen: huuhteluaine tuoksuu niin hyvältä.

Jotta räntäsateesta pääsee nauttimaan täysin siemauksin, on hakeuduttava ulkotöihin. Onneksi taloudessa on ainoastaan häthätään toimiva auto: verukkeesta käy moottoriöljyjen tarkastus.

Kun kallistaa korvansa konepellille ennen sen avaamista, niin voi kuulla räntähiutaleen äänen peltiä vasten. Yksittäisestä hiutaleesta syntyy juuri ja juuri erottuva tissahdus. Kun hiutaleita tulee taivaan täydeltä, niin lukemattomista tissahduksista kasvaa katkeamaton suhina.

Takaspoilerissa äänten kirjo on monipuolisempi riippuen siitä, mihin kohtaan spoileria hiutaleet putoilevat: tissahdus, nasahdus ja spoilerin reunassa: pieni pimahdus.

Räntä soittaa sävelmän.

Todella selkeän näkymän rännän olemukseen saa, kun istuu auton sisälle eikä kytke lasinpyyhkijöitä päälle. Hiutaleet leijuvat lasiin, litistyvät, kutistutat ja valuvat pisaroina alas.

Vaikka näkymä ei ole isänmaallinen, niin se on suomalainen. Puitteetkin ovat täydelliset: auto on vuoden 1993-mallin Toyota, ikkunat ovat huurussa, päässä on pipo, parta on ajamatta ja soittimessa soittaa Kolmas nainen.

Kolmannen naisen soittaminen 2000-luvulla valmistetussa autossa olisi jo etikettivirhe.

Sisään palatessa pääsee taas käsiksi räntäsateen rekvisiittaan: kumisaappaat jätetään eteisen matolle ja sukat ripustetaan patterin päälle. Patteri naksahtelee ja sukat alkavat lämmetä, kantapäiden nukka vetäytyy kosteana kierteelle, aito villa tuoksuu.

Sitten vielä sadeasu saunan ylimmälle lauteelle. Sulanut räntä valuu liukasta kangasta myöten ja putoilee pisaroina lauteiden raoista lattialle.

Nyt on sisälläkin lätäkkö.

Kun katsoo ikkunasta ulos, niin huomaa, että räntäsade on laimentunut pelkäksi vesisateeksi. Valkeus sammalilta ja nurmikolta on kadonnut, ruusunmarjat ovat taas avopäin.

Räntä vaihtuu veteen ja ilo vaihtuu ankeuteen.

Mitä tästä vielä kehkeytyy?

Räntäkrapula?

VILLE VANHALA

Kirjoittaja muistelee lämmöllä TV-meteorologi "Räntä-Mäkelää."