Pakinat

Ennaltaehkäisystä

11.10.2009 4:00

AjatuskävelylläTuli oikeanpuoleinen hartia hiljalleen pirun kipeäksi. Kun nousin kilsan jälkeen uima-altaasta, tuntui kuin tuhannen muurahaisen saha-armeija leikkelisi palasiksi ja kaupanpäälle norsulauma pomppisi hartiallani. Menin työterveyteen. Valitin ja valitin. Lääkäri sanoi, että nosta kättä, väännä se taakse. Käsi nousi ja vääntyi, mutta sanoin, että koskee juupelisti. Lääkäri sanoi, että ryhdytään toimenpiteisiin vasta, jos käsi ei nouse. Ällistynyt ilmeeni varmaan säälitti, koska lääkäri iski kortisonipiikin hartiaan. Kyllähän se hetkeksi tulehduksen vei, mutta ei se auttanut. Jäin miettimään sitä kuuluisaa ennaltaehkäisyä.

En oikein ymmärrä, miksi kaikki ennalta ehkäisevät toimenpiteet eivät ole suosiossa. Kun lukee lehtiä tai kuuntelee kavereita, kaikkihan sitä kannattavat, koska siihen nyt kulutettu euro tai hikilitra säästää sata euroa myöhemmin. Terveelliset elämäntavat kunniaan: pois rasva, sokeri, tupakka, viina; tilalle liikunta, kasvikset ja lepoa. Jos päätyy huonojen tapojen takia leikkauspöydälle, niin kyllä siitä saa kuulla. Mitään tässä maailmassa ei saisi tehdä. Pitäisi koko ajan ennaltaehkäistä ja pelätä tauteja. Se ei ole elämää, mutta silti pitäisi miettiä tulevaa elämää. Vaikeata. pahus.

Jos nimettäisiin ennaltaehkäisy uudestaan, vaikkapa investoinniksi tulevaisuuteen, menisiköhän se läpi lääkäreillä ja budjetinsorvaajilla. Sitähän se prikulleen on: Autetaan syrjäytyvää nuorta nyt, ettei jouduta kalliiseen harmikierteeseen. Pidetään huoli terveydestä ja puututaan nopeasti kipuihin, vikoihin ja tapoihin, ettei jouduta leikkauspöydälle tai ennenaikaiseen hautaan. Tulevaisuus ennen kaikkea, mutta ei saisi elää tulevaisuudessa vaan pitäisi nauttia elämästä nyt, koska hyväkuntoinenkin voi jäädä ikävästi auton alle tai sattua muita onnettomuuksia. Elä siis nyt, älä mieti tulevaisuutta, mutta investoi siihen kuitenkin. Eikö kuulosta hyvältä? No se johtuu vain siitä, että sana investointi kuten monet muutkin taloussanat kuulostavat tällä hetkellä globaalitalouskriisiltä. Investoidaan silti itseemme, koska se on meidän käsissämme. Pakotetaan kunnat ja valtiot investoimaan meihin kaikkiin, koska sekin on meidän käsissämme - ja kaikki on ennaltaehkäisyä!

Ai niin se hartiaseutu, mitäs sille kuuluu puolen vuoden päästä lääkärissäkäynnistä. Jatkoin uimista, koska ajattelin, että kyllä investoiva liikunta aina kannattaa. Tulipa taas kipeäksi ja kortisonin lamaannuttavan vaikutuksen hävittyä kipeytyminen jatkui. Lopulta soitin fysioterapeutille. Nyt hän runtelee, avaa, akupunkteeraa, opettaa uusia seisomatapoja, venytyskeinoja ja on saanut kuudella käyntikerralla homman pelaamaan. Ei enää lepokipua, takin saa kivutta päälle ja elämä hymyilee. Tosin uimassa en ole kuukauteen käynyt eli testi on edessä.

Vaivat pitää ennaltaehkäistä, eikä joutua sairaalaan leikkauspöydälle. Niin meille opetetaan, mutta kuka opettaisi niitä opettajia ja kuka päättäjiä: euro ennaltaehkäisyyn maksaa itsensä tulevaisuudessa takaisin moninkertaisesti.

PETRI PIETILAINEN