Lupaavia kirsikkatomaatin alkuja

18.6.2012 4:00 | Päivitetty: 18.6.2012 15:13
Kuva: Outi Palmu
Vain puna puuttuu. Tomaattien kypsyminen kestää auringonpaisteesta riippuen kahdesta kolmeen viikkoon.
Vain puna puuttuu. Tomaattien kypsyminen kestää auringonpaisteesta riippuen kahdesta kolmeen viikkoon.

Kymen Sanomien toimittaja Outi Palmu päätti maaliskuussa astua tomaatinviljelijän saappaisiin. Nyt, kolmen kuukauden ponnistelujen jälkeen parvekkeelle kuuluu sekä hyvää että huonoa.

— Kirsikkatomaatissa alkuja on 20—30, Palmu kertoo.

Alut ovat halkaisijaltaan noin kaksi senttisiä, ja väriltään tietenkin vielä aivan vihreitä.

Sen sijaan toukokuussa ötököiden hyökkäyksen kohteeksi joutunut pensastomaatti on yhä hieman traumatisoituneen oloinen. Pensastomaatti ei ole jaksanut tehdä kuin muutaman alun.

— Pensastomaattini osoittaa selkeästi kirsikkatomaattia hitaampaa kasvua. Alalehdet ovat kuivuneet, Palmu toteaa.

Palmun tomaatit majailevat lasitetulla parvekkeella kymmenen litran ruukuissa. Piispan Puutarhan viljelypuutarhuri Tarja Tiilimaa kertoo, että halutessaan taimet voisi jo siirtää kokonaan ulkotiloihin.

— Nyt ei ole enää hallan vaaraa.

Palmu on avittanut kasvattiensa pölyttymistä vesiväripensselillä. Hän ei ole tosin aivan varma, onko touhusta tomaateille mainittavaa iloa. Tiilimaan mukaan pensselöinnistä on hyötyä, jos tomaatit ovat sellaisessa tilassa, jossa mehiläiset eivät pääse hoitamaan hommiaan.

— Tosin pelkkä ravistelukin on tarpeeksi. Riittää, jos kukkaterttu heilahtaa, Tiilimaa opastaa.

Tiilimaa on tomaattien kypsymisaikaa arvioidessaan varovainen.

— Ne ovat kypsiä sitten, kun ne ovat punaisia, Tiilimaa naurahtaa.

— Arvioisin että kyllä siihen vielä kolmisen viikkoa vierähtää.

Jos aurinko sattuu porottamaan oikein lämpimästi, saattaa tomaatteja päästä maistelemaan jo aiemminkin.

Voiko Palmu jotenkin vielä avustaa tomaattejaan kasvamaan makoisiksi ja meheviksi? Tiilimaan mukaan oikeanlainen kasteleminen on tässä asiassa avainasemassa.

Tomaatteja ei saa pitää janossa, mutta niitä ei saa myöskään hukuttaa liikaan veteen. Myös lannoittamalla voi tehdä tulosta.

— Jos ei ole laittanut lannoitetta purkkiin valmiiksi, kannattaa lisälannoitetta lisätä kasteluveden mukana, Tiilimaa neuvoo.

Hän kannustaa Palmua uskomaan vielä myös pensastomaatin mahdollisuuksiin.

— Niin kauan kuin se osoittaa elonmerkkejä, toivoa on, Tiilimaa tietää.

Anu Puska