Mikko Roiha ohjaa Pesärikko-näytelmää Berliinissä — klassikkoteos nähdään myös Kotkassa

8.8.2017 20:00
Kuva: Jussi Lopperi
Mikko Roiha tunnetaan klassisten näytelmien moderneista ohjauksista.
Mikko Roiha tunnetaan klassisten näytelmien moderneista ohjauksista.

Tänään keskiviikkona ohjaaja Mikko Roiha menee putkeen.
Kun hän tulee ulos sieltä viiden ja puolen viikon kuluttua, Pesärikko-näytelmä on valmis ensi-iltaan. Esirippu aukeaa Berliinissä 14. syyskuuta.
Putkivertauksella Roiha kuvaa työtapaansa. Hänellä on ohjaajana selvä visio päässään valmiista näytelmästä. Sitä kohti hän menee työryhmineen kuin juna.
Siksi näytelmää valmistuu kuin metritavaraa: 10 minuuttia päivässä. Ja siksi hän tietää, että viisi ja puoli viikkoa riittävät.
Ohjaamisen on Roihan mukaan oltava järjestelmällistä.
— Teatterityössä on olemassa tietty vaikeus joka tapauksessa, ei sitä tarvitse erikseen houkutella.

Orvokki Aution Pesärikko on siitä erikoinen näytelmä, että se valmistuu kahdeksan suomalaisen teatterin yhteistuotantona, Roihan aloitteesta.
Näytelmä nähdään kuluvalla kaudella Berliinin lisäksi viidessä suomalaisessa teatterissa, myös Kotkassa. Harjoitukset ovat Berliinissä, Roihan kotikaupungissa.
Kotkan kaupunginteatteri on irrottanut produktioon näyttelijä Jarkko Sarjasen.
Työryhmä, johon kuuluu näyttelijöitä Kotkan lisäksi muun muassa Kouvolan teatterista sekä Jyväskylän ja Turun kaupunginteattereista, tapasi ensimmäisen kerran Kouvolassa viime viikolla. Silloin pidettiin lukuharjoitukset.
— Todettiin, että tästä alkaa vuoden kestävä yhteinen reissu, Roiha sanoo.

Roihan mukaan Pesärikko edustaa kulttuurivientiä parhaimmillaan: pääseväthän myös berliiniläiset pian näkemään suomalaista teatteriosaamista. Roiha odottaakin Weissenseessä sijaitsevan Kubiz-kulttuuritalon ensi-iltaan muitakin kuin Berliinissä asuvia suomalaisia.

 

Pesärikon ensi-illat

14.9. Berliini, kulttuuritalo Kubiz.

21.9. Riihimäen teatteri/Tanssiteatteri Minimi.

5.10. Jyväskylän kaupunginteatteri/Teatteri Eurooppa Neljä.

12.10. Kotkan kaupunginteatteri.

22.11. Kouvolan teatteri.

25.1. 2018 Turun kaupunginteatteri.

Esityksiä on kussakin kaupungissa 10—20.

Katariina Hakaniemi