Laivoissa pulaa tiettyjen alojen osaajista — koulutukseen toivotaan lisää tehokkuutta

18.6.2017 10:05
Kuva: Kimmo Seppälä
Tali-laivan kapteeni Marko Leppäsen mukaan suomalainen merialan koulutus kaipaisi resurssien tehokkaampaa kohdentamista, koska esimerkiksi suomalaisista konemestareista on pulaa.
Tali-laivan kapteeni Marko Leppäsen mukaan suomalainen merialan koulutus kaipaisi resurssien tehokkaampaa kohdentamista, koska esimerkiksi suomalaisista konemestareista on pulaa.

Suomen Varustamot ry:n varatoimitusjohtaja Hans Ahlström kertoo, että merialan koulutuksen suhteen tilanne Suomessa on kaksijakoinen. Toisaalta esimerkiksi perämiehiä Suomessa koulutetaan liikaa, mutta konemestareita liian vähän. Siksi konemestareita pitää palkata muista EU-maista, kun taas perämiehiä on paljon työttömänä.

— Nykyään koulut päättävät itse, millaista koulutusta ne tarjoavat ja kilpailevat keskenään. Olemme yrittäneet saada viestiä paremmin läpi, että koulutus olisi tehokkaampaa. Suomessa merialan koulutusta tarjoavat koulut voisi vaikka yhdistää, jotta resursseja saisi käytettyä tehokkaammin. Ala on Suomelle kuitenkin todella tärkeä.

Tali-laivan kapteeni Marko Leppänen kertoo huomanneensa myös, että esimerkiksi konemestareita ja laivan sähkömiehiä koulutetaan liian vähän.

— Jos Suomessa kohdennettaisiin koulutusta paremmin ja koulutettaisiin enemmän päteviä työntekijöitä eri tehtäviin, voisi ehkä vielä useampi laiva seilata Suomen lipun alla, Leppänen pohtii.

Akseli Vanhala