Ovatko koiranäyttelyt eettisiä? — Kommentoi!

16.6.2017 13:29
Kuva: All over press
Koiranäyttelyt ovat Suomessa suosittuja.
Koiranäyttelyt ovat Suomessa suosittuja.

Kotkan meripuisto Katariinassa pidetään viikonloppuna kansainvälinen koiranäyttely Kotkan ruusu. Näyttelyyn odotetaan lähes 2500 karvakuonoa.

Kennelliiton nettisivuilla kerrotaan, että koiranäyttelyt ovat yksi suosiotaan jatkuvasti kasvattavista harrastusmuodoista. Suomessa järjestetään vuosittain yli 40 kansainvälistä ja kaikkien rotujen näyttelyä sekä yli 200 ryhmä- ja erikoisnäyttelyä. Koiranäyttelyiden perimmäinen tarkoitus on palvella koirien jalostus- ja kasvatustyötä.

Näyttelyissä koiraa arvioidaan suhteessa rotumääritelmään. Näyttelyissä arvioidaan esimerkiksi koiran ulkomuotoa, mittasuhteita, luonnetta, liikkumista ja karvan laatua.

Kriitikoiden mielestä koiranäyttelyt ovat turhia, sillä niissä keskitytään vain koiran ulkonäköön tai näyttelypaineet saattavat johtaa vääränlaiseen jalostukseen, joka aiheuttaa koirille sairauksia ja syntymävikoja. Innokkaimmat harrastajat käyttävät koiria näyttelyissä ulkomailla, jolloin matkustaminen voi aiheuttaa eläimelle stressiä.

Onko koiranäyttelyiden pitäminen ja niissä käyminen eettisesti perusteltua? Kerro mielipiteesi alla olevaan kenttään.