Kampanja vie nuoria työpaikoille tutustumaan johtajien ja esimiesten työpäivään

15.6.2017 12:02

Kymenlaakson kauppakamari etsii parhaillaan johtajia ja esimiehiä, jotka ottavat nuoria tutustumaan työpaikalleen päivän ajaksi työpäivänsä kulkuun. Kauppakamarin projekti liittyy kauppakamariryhmän ja nuorkauppakamarien yhteiseen juhlavuoden missioon, jossa tarkoituksena on löytää valtakunnallisesti tuhat esimiestä tai tai johtajaa näyttämään nuorille työelämän arkea.

Johtajat ja esimiehet voivat hakea mukaan päivään Kymenlaakson kauppakamarin kautta.

– Kampanjapäivän aikana johtajalla on tilaisuus tutustua nuorten näkemyksiin, arvoihin ja ajatuksiin työelämästä ja saada sitä kautta uusia, innovatiivisia ajatuksia myös omaan esimiestyöskentelyynsä. Samalla yritys voi tehdä tunnetuksi toimintaansa ja toimialaansa potentiaalisille tulevaisuuden työntekijöille, sanoo Kymenlaakson kauppakamarin yhteyspäällikkö Tiina Paavola.

Nuoria halutaan tutustumaan johtajien työpäivää, koska esimiestehtävissä työskentelevä on tärkeässä roolissa vahvistamaan nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen ja yrityksen toimialaa kohtaa, kauppakamarin tiedotteessa todetaan.

Mukaan voivat hakea johtajat ja esimiehet yrityksistä sekä julkishallinnon alalta, eri organisaatioista ja erilaisista verkostoista ja projekteista.

Kymenlaaksossa hakuaika syksyn toteutuspäivään on parhaillaan menossa.

– Nuorelle päivä antaa tilaisuuden tutustua esimiestason työskentelyyn, vastuisiin ja velvoitteisiin työelämässä. Nuorelle päivä on henkilökohtainen haaste ja mahdollisuus saada eväitä oman työuransa rakentamiseen, Paavola toteaa.

Päivän kulkua ja siihen valmistautumista voi seurata sosiaalisessa mediassa. Aiheeseen liittyvät postaukset Instagramissa, Twitterissä ja YouTubessa tägätään #1000nuortajohtajaa.

Kymenlaaksossa kampanjan toteuttavat Kymenlaakson kauppakamari, Kotkan Nuorkauppakamari ja Kouvolan Nuorkauppakamari.

Marjo Latvanen