Ylioppilaskunnan Soittajat esiintyvät Virolahdella

18.5.2017 18:18
Kuva: Aleksi Rantanen
Helsingissä toimiva täysimittainen lähes satahenkinen sinfoniaorkesteri Ylioppilaskunnan Soittajat  saapuu konsertoimaan Virolahdelle.
Helsingissä toimiva täysimittainen lähes satahenkinen sinfoniaorkesteri Ylioppilaskunnan Soittajat saapuu konsertoimaan Virolahdelle.

Helsingissä toimiva täysimittainen lähes satahenkinen sinfoniaorkesteri Ylioppilaskunnan Soittajat konsertoi Virolahdella lauantaina.

Konsertti toteutetaan yhteistyössä Kaakon Kamarimusiikin kanssa.

Ylioppilaskunnan Soittajat on vuonna 1926 perustettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä toimiva täysimittainen sinfoniaorkesteri.

YS jatkaa vuonna 1747 perustetun Akateemisen Kapellin jalanjäljillä Suomen akateemisen orkesteritoiminnan yli 250-vuotisia perinteitä.

YS:n soittajat ovat lä̈hinnä̈ Helsingin yliopiston opiskelijoita, mutta mukana on opiskelijoita myö̈s muista yliopistoista ja korkeakouluista sekä jo valmistuneita.

Soittajat ovat pää̈osin musiikkiharrastuksessaan lä̈hes ammattitasolle edenneitä̈, kuitenkin akateemisen uran valinneita.

Orkesterissa on soittanut paljon kymenlaaksolaistaustaisia opiskelijoita, joille YS on tarjonnut luontevan tavan jatkaa musiikkiharrastusta kotiseudun musiikkiopistojen antamalla vahvalla musiikillisella pohjalla.

Ylioppilaskunnan Soittajien kevätkonsertti tarjoilee sadunomaisia hetkiä ja intohimoista heittäytymistä.

Tunnelmaan virittää Debussyn impressionistinen, hempeän maalauksellinen Faunin iltapäivä. Tämän jälkeen kuullaan Sibeliuksen rakastettu ja virtuoottinen viulukonsertto solistina Jukka Merjanen.

Konsertin päättää valikoima osia Prokofjevin riipaisevan kauniista baletista Romeo ja Julia. Konsertin johtaa Mikk Murdvee.

Ylioppilaskunnan Soittajien konsertti järjestetään Virojoen koululla lauantaina 20. toukokuuta kello 15.00.

|TIMO SUURNÄKKI