Uutuussarjan kuvaukset Kotkassa — ”Kotka on erinomainen paikka”

18.5.2017 11:30
Kuva: Sari Tauru
Ylen kuvausryhmä seuraamassa, kun näyttelijä Juha Pulli saa sukellusvinkkejä kotkalaiselta Jouni Pukilta.
Ylen kuvausryhmä seuraamassa, kun näyttelijä Juha Pulli saa sukellusvinkkejä kotkalaiselta Jouni Pukilta.

Ylen kuvausryhmä on Kotkassa tekemässä uutta televisiosarjaa, Tarinanmetsästäjiä. Sarjaa kuvataan kesän ajan kymmenessä suomalaisessa kaupungissa, ja Kotka on kuvausvuorossa ensimmäisenä.

Sarjan tekijöiden mukaan Kotka on ollut erinomainen paikka sarjan tekemistä varten.

— Alun perin halusimme logistisista syistä, että ensimmäinen kaupunki on lähellä Helsinkiä, mutta vastaanotto Kotkan kaupungin ja kaupunginteatterin puolesta on ollut todella hyvä. Saamme käyttää esimerkiksi teatterin tiloja kuvauksiin, kertoo sarjan tuottaja Matti Kajander.

Myös lyhytelokuvan näyttelijät David Kozma ja Minna Suuronen ovat tyytyväisiä Kotkaan.

— Kotka on ihana kaupunki, Kozma toteaa.

Sarjaa varten kotkalaisilta pyydettiin vinkkejä mahdollisista mielenkiintoisista kuvauspaikoista, että kuvausryhmä pääsisi eroon selvimmistä stereotypioista sekä keskustan nähtävyyksistä. Lyhytelokuvaan haluttiin jotain muuta kuin se Kotka, jonka löytää ensimmäisenä Googlella.

— Myös kotkalaisten vinkeissä kävi ilmi, että Kotkasta puhuttaessa keskitytään paljon Kotkan keskustaan. Siksi meiltä kävi kaksi näyttelijää tutustumassa esimerkiksi Hovinsaareen. Haluaisimme päästä vielä enemmän kiinni muuhunkin Kotkaan kuin keskustaan, mutta emme tiedä, miten aika tällä viikolla riittää, Kajander pohtii.

Kajanderin mukaan Kotkan seudulta vinkkejä tuli muutamia kymmeniä.