Meripäivät palaa Kantasatamaan — alue laajempi kuin aikaisempina vuosina

18.5.2017 13:29
Kuva: Sari Tauru
Meripäivien ja The Tall Ships Races -tapahtuman järjestäjät Tiina Salonen, Heli Toikka ja Niclas Blomqvist esittelevät paikkaa, johon kohoaa heinäkuussa MeripäiväAreena.
Meripäivien ja The Tall Ships Races -tapahtuman järjestäjät Tiina Salonen, Heli Toikka ja Niclas Blomqvist esittelevät paikkaa, johon kohoaa heinäkuussa MeripäiväAreena.

Heinäkuun puolivälissä järjestettäville Meripäiville ja The Tall Ships Races -purjehdustapahtumaan odotetaan tänä vuonna yli 300 000 kävijää. The Tall Ships Races -tapahtuman takia myös tapahtuma-alue on kokonaisuutena suurempi kuin edellisellä kerralla, kun Meripäivät on järjestetty Kotkan Kantasatamassa eli vuonna 2014.

— Tänä vuonna kaikki Kantasataman laiturit ovat käytössämme, tapahtuman järjestäjät kertovat.

Edellisen kerran The Tall Ships Races on järjestetty Kotkassa vuonna 2007.

Tapahtuman järjestäjät kertovat, että tänä vuonna on pyritty panostamaan visuaalisuuteen sekä viihtyvyyteen.

— Esimerkiksi tapahtuma-alueen kaikki neljä porttia kunnioittavat Kantasatamaa ja satamatyön historiaa. Lisäksi Merikeskus Vellamon katolla järjestetään valoshow, jonka pitäisi näkyä myös kauemmas kuin meripäiväalueelle. Olemme panostaneet myös aiempaa enemmän lapsiperheiden ja päiväkävijöiden viihtyvyyteen, ja meillä on esimerkiksi aika paljon katuteatteria, kertoo ohjelmapäällikkö Tiina Salonen.

Akseli Vanhala