Kommentti: Leijonien täydellinen pelisuunnitelma — yhdellä pelillä ylämummoon

18.5.2017 20:04

Se oli täydellinen pelisuunnitelma. Kurasaavissa alkukisat uitettu päävalmentaja Lauri Marjamäki sekoitti ketjuja, haki luisteluvoimaa ja päätyi peluuttamaan KHL-maalivahti Harri Säteriä, vaikka NHL-torjuja Joonas Korpisalo oli varmasti monen kiekkoasiantuntijan veikkaus maalille USA:ta vastaan.

Suomella ei ollut takana vielä ainuttakaan ehjää ottelua MM-turnauksessa, mutta nyt leijonat saneli pelin kulun. USA oli alussa varovainen, jäi Suomen ansaan, eikä saanut enää lopussa päätypaineja käännettyä ykkössektorin maalintekopaikoiksi.

Suomen toisen erän alussa tekemä ylivoimamaali helpotti leijonien urakkaa. Kun USA jäi takaa-ajajaksi, kiekon siirtely ratkaisupaikoissa lisääntyi. Suomella ei ollut lopulta suurta painetta puolustuksessa, kun jäähyjäkään ei otettu.

Loput hoiti Säteri. Välillä maskillaan, mutta yleensä hyvin liikkumalla ja puhtailla kontrollitorjunnoilla.

Vesa Salminen