Pyhtäälisä finalistien joukossa, kun Kouvolassa jaettiin kuntamarkkinoinnin SM-palkinnot

17.5.2017 21:46

Suomen Kuntaliiton järjestämissä kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa on palkittu parhaat. Kymenlaaksosta Pyhtään kunta sijoittui finaaliin Pyhtäälisällä, mutta ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Palkitsemistilaisuus järjestettiin Kouvolassa osana Kuntamarkkinoinnin piiri -tapahtumaa.

Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruuden voitti Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, jonka sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauden markkinointi osoittaa tuomariston mukaan yhteiskunnallista vastuuta, jolla samalla on saavutettu edelläkävijyyden hyötyjä.

Hopeaa nappasi Lahti kuntalaisten osallistumiseen kehitetyllä Porukka-mobiilisovelluksella. Pronssi jaettiin Ranuan kunnan ja Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus Keuken kesken. Ranua markkinoi Hillakyläänsä ja Keuke oli suunnannut yrittäjänaisille Onnistujanaiset-kampanjan.

Kyyjärven kunnalle myönnettiin kunniamaininta ja median tunnustus yhteisöllisyyden kasvattamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanoton yhteydessä.

Palkittujen lisäksi esiteltiin kahdeksan muuta finalistia. Kuntamarkkinoinnin SM-kisoihin on osallistunut vuosien varrella jo lähes 600 markkinointiprosessia tai -kampanjaa.

Marjo Latvanen