Xamk päättää Kotkan kampuksesta alkukesällä

16.5.2017 8:50

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) hallitus tekee päätöksen Kotkan uuden kampuksen rakentamisesta vielä ennen kesälomia eli käytännössä juhannukseen mennessä. Hallituksen kotkalainen varapuheenjohtaja Jussi Lehtinen vakuuttaa, että hanke etenee koko ajan, vaikkei päätöstä aivan aikataulussa ole tehtykään.

— Olemme tehneet koko ajan taustatyötä kuten käyttäjien tilatarpeita, Lehtinen sanoo.

Päätöksen lievään viivästymiseen on osittain vaikuttanut uusien paikkavaihtojen tuleminen mukaan keskusteluun. Juhannukseen mennessä tulevan koulun paikka on selvillä. Samalla hallitus tekee päätöksen hankkeen käynnistämisestä.

Kantasatama on edelleen todennäköisin paikka kampukselle. Siellä mahdollisia tontteja on useita. Myös entisen linja-autoaseman tonttia on väläytelty, mutta sitä Lehtinen ei pidä todennäköisenä.

Tavoitteena on, että uusi koulu saadaan rakennettua alle 40 miljoonalla eurolla.

Eija Anttila