Solisti joutuu astelemaan yleisön eteen ilman nuotteja black outin uhallakin — syyllisiä ovat 1800-luvun virtuoosit

14.5.2017 21:04
Kuva: Jani Sourander
Pianisteilta on perinteisesti edellytetty ulkoa soittamista. Säestäjänä pianisti soittaa nuoteista.
Pianisteilta on perinteisesti edellytetty ulkoa soittamista. Säestäjänä pianisti soittaa nuoteista.

Musiikkiopiston kevätkonsertissa nuori soittaja joutuu keskeyttämään esityksensä. Vaikka hän on treenannut kappaleen lukuisia kertoja ulkoa, jännittävässä tilanteessa iskee unohdus: miten tämä kohta menikään? Posket harmista ja häpeästä punoittaen nuori sinnittelee kappaleen loppuun.

Miksei oppilaalla voinut olla nuotteja turvanaan? Miksi ulkoa soittaminen on niin tavoiteltavaa?

— Ulkoa soittaminen on kaksipiippuinen juttu, sanoo pianisti ja Sibelius-Akatemian lehtori Niklas Pokki.

Kun kappaleen joutuu esittämään yleisön edessä ulkoa, teos tulee opeteltua huolella. Toistojen seurauksena kappale painuu soittajan melodiseen muistiin ja lihasmuistiin kehittäen niitä.

Käytännössä esimerkiksi pianokappale voi olla niin monimutkainen, ettei esiintyessä edes ehtisi lukea nuotteja.

— Ulkoa opetteluun sisältyy paljon oppimista edistäviä asioita, Pokki sanoo.

Kääntöpuolena on, että vaatimus ulkoa soittamisesta saattaa lisätä esiintymisjännitystä ja ahdistusta. Tämä koskee myös solisteina soittavia ammattimuusikoita.

— Luulen, että unohtaminen esiintymislavalla on soittajien yleisin pelko, Pokki arvioi.

Konserttiohjelmassa saattaa olla jopa kaksi tuntia ulkoa soitettavaa musiikkia. Sen muistaminen on ammattilaisellekin iso työ.

Myös kilpailuissa teokset esitetään ulkoa. Poikkeuksena ovat vaativat nykymusiikkiteokset, jotka saattavat olla liian haastavia ulkoa opittavaksi.

Modernissa musiikissa sävelkulku, soitto-otteet ja nuottikuviot voivat poiketa paljonkin siitä, mitä ja miten muusikko on lapsesta asti tottunut soittamaan. Sen seurauksena muistaminen vaikeutuu.

— Tilanne on vähän sama kuin joutuisi lausumaan runoja vieraalla kielellä.

Pokki uskoo, että eniten asiaan vaikuttavat kuitenkin tavat ja perinteet. Koska ulkoa esittäminen on vanha tapa, konserttisoittajalle saattaa olla korkea kynnys toimia toisin.

— Siinä voi tulla paine, että mitähän tästä ajatellaan. Esimerkiksi pianisteilla on ikään kuin normi, että kaikki olisi soitettava ulkoa.

Eri soittimien kesken on kuitenkin eroja. Puhaltajille ulkoa soittamisen vaatimus ei näytä olevan yhtä ankara kuin esimerkiksi pianisteille ja viulisteille.

Pokin mukaan perinne juontaa juurensa 1800-luvulle romantiikan aikaan, jolloin säveltäjä ja pianisti Franz Liszt loi mallin tuleville pianistisukupolville.

Liszt oli virtuoosimainen soittaja ja ensimmäinen soolopianisti, joka soitti koko laajan ohjelmistonsa ulkoa.

— Luultavasti hän halusi oikein briljeerata musiikkimuistillaan, Pokki arvelee.

Viulistien keskuudessa samanlainen vaikuttaja ja virtuoosi oli Niccolò Paganini.

— Nämä tyypit asettivat uudet normit romanttisesta sankarisoittajasta, joka pystyy ihmeisiin.

Puhallinmusiikissa aivan samanlaista perinnettä ei ole.

— 1800-luvun painolastia siitä, että pitäisi olla joku yli-ihminen, Pokki naurahtaa.

Soittajissa on isoja eroja siinä, miten vaikeaa ulkoa oppiminen on. Joillekin musiikin hahmottaminen on hyvinkin helppoa.

Pokin mukaan korvan ja käden yhteistyöllä on iso merkitys. Ne jotka osaavat soittaa hyvin korvakuulolta, oppivat yleensä helpommin improvisoimaan sekä soittamaan ulkoa.

Toki myös harjoittelutaidoilla on vaikutusta. Muusikot hyödyntävät monia eri muistamistekniikoita.

— Itse esimerkiksi käytän paljon mielikuvaharjoittelua.

Pokin mielestä viime aikoina ulkoa soittamisessakin on menty rennompaan suuntaan. On niitäkin muusikoita, jotka soittavat nuoteista, koska saavat nuottikuvista inspiraatiota.

— Sen pitäisi tietenkin ratkaista, miltä musiikki kuulostaa ja koskettaako se kuulijaa. Muu on toissijaista, Pokki sanoo.

Riina Nokso-Koivisto